Suomalaisyrityksellä mullistava tapa valmistaa kankaita – tältä näyttävät puusta ja oljesta valmistetut vaatteet!
Suomalaisyrityksen mullistavalla tavalla voi jopa perunankuorista valmistaa kankaita.
Spinnova on suomalainen yritys, joka kehittää selluloosakuidun käyttöä erityisesti tekstiiliteollisuuden tarpeisiin.
– Koko Spinnovan teknologia perustuu siihen, että se kuitu, mitä me valmistetaan on edelleen luonnonkuitu, kertoi Spinnovan toimitusjohtaja Janne Poranen Uutisaamussa.
Uutisaamun haastatteluun Poranen oli tuonut näytille kaksi mekkoa. Toinen vaatteista oli valmistettu puusta ja toinen oljesta. Kasvit koostuvat valtaosin selluloosasta. Käytännössä Spinnovan käyttämällä teknologialla vaatteita voisi tehdä jopa ruohosta.
– Esimerkiksi luonnossa kaikki. mikä kasvaa, käytännössä koostuu selluloosasta, Poranen muistuttaa.
Käytetty teknologia perustuu siihen, että selluloosakuitu jauhetaan mekaanisesti mikrokuiduiksi. Mikrokuidut sekoitetaan veteen ja siitä 3D-printataan uusi tekstiilikuitu, josta vaatteita voidaan valmistaa.
Vaihtoehto puuvillalle
Porasen mukaan vaihtoehtoja löytyy puuvillalle, jonka valmistus vaatii hirvittävästi vettä ja kemikaaleja, eikä sen tuotanto ole enää kestävää.
– Jos katsotaan itään, niin esimerkiksi Araljärvi on hyvin pitkälti kuivunut puuvillan kasvatuksen takia, Poranen toteaa.
Lue lisää: Araljärven ympäristökatastrofi laajenee
Puuvillan korvaavien raaka-aineiden löytäminen ei tule koskaan olemaan ongelma Spinnovalla. Vaatteita voidaan valmistaa jopa paperisellusta.
– Pelkästään koko Suomen puunkäyttö riittäisi korvaamaan vähintään yli 50 prosenttia maapallon puuvillan käytöstä, Poranen vihjaa.
Porasen mukaan vehnäolki on mielenkiintoinen raaka-aine sen takia, että se on jätettä, jota syntyy ruoan tuotannosta. Nyt siitä on valmistettu mekko, joka kestää käyttöä, pesua ja silitystä. Spinnovan teknologialla vaatteita voisi valmistaa myös jopa perunankuorista ja porkkanankuorista.
Katso yllä olevalta videolta Uutisaamun haastattelu, jossa tutustaan sellusta valmistettuihin vaatteisiin. Tältä näyttävät puusta ja oljesta valmistetut mekot.
Lue myös: Sorrutko turhiin heräteostoksiin? Stylisti jakaa parhaimmat vinkit alennusmyynneistä selviytymiseen
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Oikaisu 4.3.2021 klo 14:10: haastateltavan nimi korjattu Porosesta Poraseksi.
Uusimmat
-
15:01
Kohta kajotaan harrastegolfarin lyönteihin – lajin huipulla tekeillä valtava sääntömuutos: "Hirviömäistä"
-
14:50
Epäonninen suomalaishuippu tekee paluun – myös Iivo Niskanen mukana Östersundin maailmancup-karkeloissa
-
14:41
Metsälammen naisen kohtalo selvisi – ruumiinavaus paljasti verityön
-
14:37
Oletko ennen nähnyt laiskiaisvauvaa? Tämä parin tunnin ikäinen kaveri pelastettiin rajumyrskyn jäljiltä
-
14:29
MTV Urheilun tiedot: Riitta-Liisa Roposesta suurta hämmennystä Suomen hiihtomaajoukkueessa
-
14:29
He ovat saaneet kutsun Linnan juhliin tänä vuonna – katso kattava lista!
-
14:24
Sukeltajat löysivät Yhdysvaltojen Osprey-sotilaskoneen hylyn ja lisää miehistön ruumiita
-
14:08
Turun sataman läpivalaisu paljasti kylmäävän näyn matkustajan taskussa
-
14:02
Asianajajalta kovaa kritiikkiä Airiston Helmi -oikeudenkäynnissä: "Massiivinen isku oli turha"
-
13:58
Tämä isku toi pelikieltoa: Poikittainen maila päähän pudotti vastustajan
-
13:52
Tämä kierrätetty joululahja kiinnostaa nyt eniten – "Uniikki ilmiö käytetyn tavaran kaupassa"
-
13:43
Vuoden euribor laski alle 3,8 prosentin
-
13:36
Valkoinen talo varoittaa: Tuki Ukrainalle vaarassa loppua – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
13:35
Salkkarit-hahmo kolkkasi toisen pesäpallomailalla: "Sinuako minä löin?"
-
13:33
Jatkuuko kaaos Krista Kiurun johtamassa sote-valiokunnassa? "Ei tähän kukaan selväpäinen ryhdy"
-
13:21
SM-liigasta tuttu kohuvahti sai lähtöpassit joukkueestaan – korvaajaksi suomalaistorjuja
-
13:15
Professori listaa parhaat vinkit pimeään vuodenaikaan – nämä pienet arkikikat auttavat
-
13:10
SDP:n entinen kansanedustaja Sakari Knuuttila on kuollut
-
13:09
Gazzetta: Charles Leclercille muhkea jatkosopimus – Ferrarin kulissineuvotteluista taustatietoa
-
13:02
Gaza jaettiin ruudukoksi evakuointikehotuksia varten – Egypti ei halua palestiinalaisia
-
Lataa lisää