Aral-järven ympäristökatastrofi laajenee

Maailman kuudenneksi suurin sisäjärvi, Aral, kuihtuu entisestään. Kaupungit ja niiden asukkaat kuihtuvat Aral-järven rannoilla, syynä on laajamittainen ekologinen katastrofi. Neuvostoliiton aikana Aralin vedellä kasteltiin valtaisia puuvillapeltoja, ja nyt alueen asukkaat kärsivät pohjaveden pilaantumisesta ja perinteisten elinkeinojen loppumisesta.

Aralin alueella ihmisten elinolosuhteet ovat muuttuneet muutamien vuosien aikana kelvottomiksi. Esimerkiksi raskaana olevat naiset pelkäävät, että heidän lapsillaan on sangen pienet mahdollisuudet syntyä ja kasvaa terveenä. Alueen lapsikuolleisuus on 10 kertaa suurempi kuin muualla maailmassa keskimäärin.
Syynä on juomakelvottomaksi muuttunut vesi.

Puuvillan kastelu vei veden

Puuvilla ei kasva Aralin alueella luonnonvaraisesti , mutta Neuvostoliiton tavoitteena oli täysi omavaraisuus Ja puuvillapeltoja kasteltiin Aralin vedellä. Runsas keinokastelu on kuivattanut sisäjärveä niin että alue näyttää ilmasta käsin kuolleelta, lumiselta aavikolta. Valkoiset läikät eivät kuitenkaan ole lunta vaan suolaa(kuvassa). Vuosikymmenien suruton vedenotto on nostanut pohjavettä ja tuonut kaiken maaperässä olleen suolan pinnalle. Aralin kutistumista pidetäänkin yhtenä vuosisadan pahimmista ympäristökatastrofeista.

Rem Giniyatulin Aral-järvi -ohjelmasta muistuttaa, että Kaikkien ihmisten tulisi ottaa oppia siitä mitä alueella on tapahtunut. Älkää salliko veden väärinkäyttöä, älkää tuhlailko vettä. Muistakaa lopettaa käyttö ennekuin lähde kuivuu kokonaan, sanoo Giniyatulin.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat