NHL:n suomalaisvahti Joonas Korpisalo torjui nollapelin, kun hänen edustamansa Boston Bruins voitti Pittsburgh Penguinsin niukasti 1–0.
Korpisalo tarvitsi kauden ensimmäiseen nollapeliinsä 27 torjuntaa.
Ottelun ainoasta maalista vastasi Viktor Arvidsson. Suomalaispuolustaja Henri Jokiharju sai osumaan syöttöpisteen.
Korpisalo on löytämässä hiljalleen hyvää torjuntavirettä. Hänet valittiin jo toisessa perättäisessä pelaamassaan ottelussa ykköstähdeksi.
– Minusta hänen edellisestä pelistään oli todella apua. Ei pelkästään hänen itseluottamuksensa kannalta, vaan myös yleisesti joukkueemme kannalta. Hän on ollut viime aikoina todella hyvä ja näytti sen taas tänään, Bostonin päävalmentaja Marco Sturm kehui medialle.
– Tänään kaukalossa oli kaksi väsynyttä joukkuetta, joten tarvitsimme hyvän maalivahdin. Ja se meillä oli, Sturm jatkaa.
Korpisalo on pelannut tällä kaudella nyt 17 ottelua torjuntaprosentilla 89,4.

