Suomalaisnaiset kertovat: Näin mies on painostanut minua seksiin

Helmen kyselyssä selvisi, että monet suomalaisnaiset ovat kokeneet seksiin painostamista parisuhteessa. – Puoliso olettaa, että olen aina valmis, muunlaista läheisyyttä ei ole ollenkaan, vastaajat kertoivat.

Vihjailuja, ehdottelua, kinuamista – onko sinua koskaan painostettu seksiin? Helmi kysyi lukijoiltaan, ovatko he joutuneet kokemaan seksiin painostamista parisuhteessa ollessaan.

Yli 670 henkilöä kävi kertomassa tarinansa. Vastanneista noin 57 prosenttia ei ollut kokenut minkäänlaista painostamista, mutta noin 42 prosenttia totesi eläneensä vaativan kumppanin kanssa.

"Puoliso olettaa, että olen aina valmis"

Painostamista kokeneiden vastaajien mukaan heidän kumppaninsa oli odotti heidän olevan aina valmiina seksiin. Monen vastaajan kumppani vähätteli esimerkiksi romanttisen tunnelman merkitystä eikä nähnyt vaivaa, että myös aktin toinen osapuoli olisi nauttinut tai saavuttanut orgasmin. Joskus seksiin suostuttiinkin vain kumppanin onnen vuoksi, koska kieltäytyminen koettiin vaikeaksi.

– Eipä sitä aina tee mieli ja kun toinen on seksinnälkäinen, niin sitä on monesti tullut vaan oltua laiskana, että toinen on saanut itsensä iloiseksi. Todellista intohimon roihua, etten sanoisi.

– En ole varma lasketaanko painostukseksi, mutta aika usein kun suudellaan ja halitaan mies haluaa jatkaa pidemmälle kun taas minua ei kiinnosta yhtään. Jotenkin vain aina päädymme kammarin puolelle. Itse akti jää lyhyeksi enkä nauti juuri ollenkaan.

– Puoliso olettaa, että olen aina valmis, muunlaista läheisyyttä ei ole ollenkaan. Läheisyyttä en myöskään saa ellen ole joka kerta halukas hommiin, joten asetelma luo jo väkinäisyyttä...

– Yhdyntöjen määrä ei puolisoni mielestä ollut riittävä. Hän olisi halunnut useita kertoja viikossa ja minulle olisi riittänyt kerran tai pari viikossa. Ja hän toivoi että olisin tehnyt useammin aloitteen. Hankala tilanne, koska itse halusin seksiä harvemmin kuin hän, eivät minun halunikaan kerinneet herätä, että olisin voinut niitä aloitteita tehdä. Yhden kerran muistan seksistä kieltäytymiseni jälkeen riidan jolloin sanoin puolisolleni: "minulla on naisena täysi oikeus harrastaa seksiä mutta yhtäläinen oikeus myöskin siitä kieltäytyä. Tämä on minun vartaloni."

– Nykyinen ei ikinä painosta. Entinen vonkasi kokoajan ja välillä sitä suostu vaikkei tehnytkään itse niin mieli. Ensiksi hän lähenteli, rupesi koskettelemaan. Kohta jo tuntuikin jotain kovaa itseä vasten ja sitten tuli ilmoitus et "tekisi vähä mieli". Aijaa, ihanko tosi?

– Exä painosti seksiin jatkuvasti. Kuulemma tuoreessa parisuhteessa seksiä tuli harrastaa paljon, siis useaan kerta päivässä. Lopulta ajatuskin seksistä oksetti hänen kanssaan, oli kuitenkin helpompi suostua kuin alkaa perustella miksei haluta. Inhottavaa, jos itse tekee selväksi ettei haluta, ja toinen käy iholle.

– Painostus oli lähinnä kinuamista ja jatkuvaa ehdottelua sekä oletusta, että nappia painamalla sitä seksiä saa. Tein kyllä selväksi, etten jaksa kinuamista ja käskin lopettamaan, mutta toinen ei vain osannut lopettaa. Sitten välillä sitä vain "antoi", jotta saisi olla rauhassa, vaikka itseinho vain kasvoi siitä. Eikä siihen mennyt kuin muutama kuukausi, kun lopulta erottiin.

– Seksi muuttui painostuksen myötä pakolliseksi kotityöksi ja painostava kumppani lopulta exäksi. Jos ex-kumppani olisi miettinyt hieman enemmän minun nautintoani eikä pelkästään omaansa, niin seksi hänen kanssaan ei ehkä olisi tuntunut niin pakolta. Nykyinen kumppani miettii aina partneriaan ensin ja sitten vasta itseään. Ehkä tästä syystä en ole hänelle koskaan sanonut ei

"Ajatus lähinnä oksetti"

Vastaajien mukaan kumppani saattoi vaatia asioita, jotka tuntuivat epämiellyttäviltä tai ahdistavilta. Joskus pyynnöt tai kokeiluihin suostuminen veivät hohdon myös muusta seksielämästä.

– Nykyinen poikaystäväni painosti minua aluksi anaaliseksiin kanssaan. Sanoin monesti, etten halua, mutta eihän hän sitä uskonut, vaan uhkasi kai leikillään juottaa minut humalaan ja sitten katsoa uudelleen tilannetta. Päätin sitten kokeilla kerran hieman pakosta, kun en enää jaksanut kuunnella sitä vonkausta. Sattui järkyttävästi, poikaystävä vaan nautti. Kyllä hän nykyäänkin yrittää sormiaan tunkea peppuuni, kun ottaa takaapäin, en tiedä sitten, onko kiusaamista. Mutta siinä kyllä tulee ällöttävä olo ja haluaisi lopettaa hommat siihen paikkaan. Olen puhunut hänelle tästä, mutta hän ei ota sitä vakavasti.

– Mieheni fantasioi, että saisi katsella minua sängyssä jonkun vieraan miehen kanssa, tai jopa useammankin miehen kanssa. Minua ajatus lähinnä oksetti, enkä siten suostunut. Jatkuva painostus kuitenkin aiheutti sen, että minulla katosi maku muustakin seksistä. Lopulta 20 yhteisen vuoden ja kahden lapsen jälkeen päädyimme eroon. Syy: kaikki hellyys ja läheisyys väliltämme oli kadonnut.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat