Mitä tehdä, jos kumppani painostaa seksiin? Asiantuntija vastaa

Seksiin painostaminen ja vaatimukset ei johda mihinkään, mutta hellävaraisella kosiskelulla ja romanttisessa ilmapiirissä kumppani voi olla halukas kokeilemaan jotakin uutta.

Joskus parisuhteessa eteen voi tulla tilanne, jossa kumppani painostaa toista seksiin. Mies voi esimerkiksi pyytää naista mukaan tälle vieraaseen tai vastenmieliseen seksuaaliseen käyttäytymiseen. Miten painostamistilanteen voisi ratkaista, ja miten parisuhteeseen saa lisää hellyyttä?

Pari- ja perheterapiaan erikoistunut psykoterapeutti Kaarina Vanhasen mukaan kannattaa ottaa esille kumppanin asenne: jos toinen on vaativa, se ei tunnu hyvältä.

– Lähtökohta pitäisi olla se, että molemmat ovat halukkaita kokeilemaan. Tietenkin voi olla niin, että toisella on enemmän halua ja tietämystä tai on enemmän paneutunut asioihin ja toinen on tietämättömämpi, mutta kummankin täytyy voida sanoa mielipiteensä. Ei missään nimessä vaatimista, Vanhanen sanoo.

On tärkeää myös tiedostaa, ettei kumppani välttämättä koe painostavansa. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että suhteen toinen osapuoli voi kokea tulevansa painostetuksi.

"Kokeile, miltä hellyydenosoitukset tuntuvat"

Seksuaalisuus on laaja käsite, johon läheisyys ja hellyys kuuluvat monin eri tavoin ilmaistuina. Mallit tunteiden näyttämiseen opitaan usein lapsuudenkodissa, jonka tunneympäristö vaikuttaa myös parisuhteeseen.

– Jossakin perhekulttuurissa halataan paljon ja suukotellaan ja toisessa ei juuri näytetä tunteita, ei sanoin eikä teoin eikä kosketuksin, Vanhanen kuvaa.

Erilaiset käyttäytymismallit voivat aiheuttaa yhteentörmäyksiä, jos yksi kumppani kaipaa pusuja ja halauksia, toinen ei. Vanhasen mukaan hellyyttä voi myös opetella ja puhua siitä niin, että tilanteisiin mennään molempien ehdoilla: "haluaisin halata sinua, pidän sinusta paljon".

– Voi suostua opettelemaan, kuuntelemaan ja kokeilemaan, miltä ne halaukset ja hellyydenosoitukset tuntuvat. Edetään vähitellen. Voi pitää kädestä kiinni, se voi tuntua hirveän hyvältä. Siihen voi tottua ja tunnistaa, että itsessäkin on tällaista valmiutta, keho reagoi hellyyteen, hän opastaa.

Vanhasen mukaan kaikki eivät ole tottuneet kuuntelemaan kehoaan.

– Mutta siihenkin voi opetella: miltä tuntuu kosketus tai se, kun toinen pitää kättä olalla? Kannattaa edetä hellin askelin esimerkiksi hellyysharjoitusten muodossa. Varsinkin, jos se on toiselle hyvin tärkeää.

Painostamisen tie ei vie mihinkään

Jos kumppani vaatii erilaisia epämiellyttävältä tuntuvia asioita usein, miten painostamisen saa loppumaan?

– Ensinnäkin kannattaa heti sanoa, että tämä tuntuu painostamiselta ja että tämä tie tuskin vie eteenpäin. Tunnetila kannattaa ilmaista, että tuntuu hirveän ikävältä, ja kertoa, että varmaan näin asiat eivät edisty, Vanhanen sanoo.

– Siitä voi muuten tulla ikävä kehä. Rupeaa tuntumaan, että pitäisi, pitäisi ja pitäisi suostua. Ihminen ei saisi joutua toiselle objektiksi. Pitää saada hengähdystauko niin, että voi kuunnella omia tunteitaan ja sitä, missä itse menee, Vanhanen sanoo.

Jos kumppanin saa mukaan luontevasti, tilanne voi olla toinen. Hellävaraisella kosiskelulla ja romanttisessa ilmapiirissä kumppani voi olla halukas kokeilemaan jotakin uutta.

– Jos tunnelma on sellainen, että se vie vähän uusillekin urille, niin ihminen voi olla valmis kokeilemaan, jos hänellä on turvallinen mieli. Asioista pitää myös puhua, että molemmat tietävät missä mennään, Vanhanen sanoo.

– Molemminpuolinen hyväksyntä on tärkeää. Molemmat ovat subjekteja: on tärkeää, ettei kumpikaan joudu toisen objektiksi.

Vanhanen muistuttaa, että nainenkin saa kuunnella omaa haluamistaan ja tunteitaan. Hän uskoo, että moni mies joutuu seksin saralla opettelemaan malttia ja odottamista.

– Monet miehet eivät välttämättä osaa odottaa, että nainen on syttynyt ja tosiaan valmis. Usein naisilla kestää ikään kuin pidempään, ainakin mitä itse olen asiaan törmännyt. Mies ei ymmärrä, että pitää hillitä ja odottaa, niin pääsee paljon syvemmille vesille, Vanhanen sanoo.

– Miehen täytyy malttaa odotella, että nainen on täysillä mukana. Siitä tulee molemmille se hyvä kokemus, ja nautinnon määrä lisääntyy.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Teksti: Maria Aarnio

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat