Narsismin uhreista puhutaan paljon, mutta myös narsisti voi toipua ja löytää itsestään lempeyttä. Jokaisessa ihmisessä tulisi olla sekä terve ja lempeä että luja puoli, muistuttaa filosofian lisensiaatti Paula Salomaa.
Narsistinen suhde tuottaa pahaa oloa erityisesti sille osapuolelle, joka on uhri. Filosofian lisensiaatti, kielen- ja vuorovaikutuksen tutkija Paula Salomaan mukaan on olemassa eriasteisia narsisteja ja uhreja.
– Suhteessa yksi osapuoli on kova ja tyrannimainen ja toinen taas tottunut aina asettamaan toiset etusijalle. Hänet on ohjelmoitu ja ehdollistettu liian kiltiksi, Salomaa kuvaa.
Esimerkiksi nainen saattaa sortua kliseeseen, jonka mukaan rakastunut nainen on epäitsekäs. Naista voidaan syyllistää, jos hän vaatii ja asettaa rajoja. Toipuminen on omien tarpeiden tunnistamista ja huoltamista: jokaisessa ihmisessä tulisi olla sekä terve ja lempeä että luja puoli sen sijaan, että toinen näistä ominaisuuksista on hallitseva.
Olisi myös tärkeää löytää kumppani, joka tavoittelee molempien etua yhtä paljon. Ei siis niin, että toinen osapuoli hakee vain omaa etuaan, tai vastaavasti omistaa elämänsä toisten edun edistämiselle.
Mistä narsistin tunnistaa?
Voiko kenestä tahansa tulla narsisti? Salomaan mukaan narsisti on ollut oman kasvuympäristönsä uhri. Ei ole tarkkaa vastausta sille, onko narsistin geeniperimällä merkitystä narsistisen piirteen syntymiselle. Salomaa haluaa keskittyä niihin asioihin, joille voi tehdä jotakin. Hän mainitsee esimerkiksi ympäristön, johon vauva syntyy: erityisesti kolmen ensimmäisen vuoden vuorovaikutussuhteet ovat tärkeitä.
– Narsisti on ollut kolmen ensimmäisen elinvuotensa aikana näkymätön, mitätöity tai idealisoitu lapsi, nykyisin yhä enemmän idealisoitu lapsi. Hän on tottunut olemaan maailman napa, Salomaa kuvaa.
Jos ympäristö mitätöi tai idealisoi lasta, hänen tunne-elämänsä ei pääse vapaasti kehittymään. Narsisti on hallitsematon tunteidensa kanssa ja häneltä puuttuu erillinen minuus. Narsisti hakeekin muista ihmisistä ratkaisua pahaan oloon ja turvattomuuteen.



