Suomalaiskaupat paljastavat: Näitä joululahjoja palautetaan eniten

Alennusmyynnit vauhdittavat joulukauppaa – paljonko kuluttaja hyötyy? 9:34
KATSO MYÖS VIDEO: Alennusmyynnit vauhdittavat joulukauppaa – paljonko kuluttaja tästä hyötyy?

Joulun jälkeen kauppoihin tehdyissä palautuksissa korostuvat lelut sekä vaatteet. Palautus- ja vaihtopiikki osuu yleensä välipäiville.

Kaikki joulun lahjat eivät aina ole nappivalintoja. Kysyimme Verkkokauppa.comilta, Stockmannilta sekä K- ja S-ryhmästä, mitä tuotteita joulun jälkeen palautetaan eniten. 

Vaihto- ja palautuspiikki osuu joulun ja uudenvuoden välipäiville. Tuotteet on vaihdettu toisiin tai palautettu yleensä loppiaiseen mennessä.

Prismassa vaihdetaan ja palautetaan eniten leluja

Prisman käyttötavaroiden ryhmäpäällikkö Jari Stenberg HOK-Elannosta kertoo sähköpostitse selkeän trendin olevan, että lahjoja ostetaan aiempaa harkitummin ja tarpeeseen.

– Tuntuu, että kenties taustatyöt tehdään tarkemmin, jottei hutiostoksia syntyisi.

Vaihtoja ja palautuksia tulee Prismaan joka vuosi. Eniten vaihdetaan leluja, kun esimerkiksi sama legopaketti on saattanut tulla kahteen kertaan. 

– Myös vaatteita, kuten yöpaitoja, ja jalkineita, kuten tohveleita ja talvisaappaita, vaihdetaan sopivampaan kokoon, Stenberg kertoo.

Viihde-elektroniikan osalta kuulokkeita tai bluetooth-kaiuttimia vaihdetaan jonkin verran toisenlaisiin. Yleensä näin tehdään, kun paketista ei ole tullut haluttua väriä tai mallia.

Stockmann: Vaatteita vaihdetaan toisiin kokoihin

Myös Stockmannin Helsingin tavaratalon johtaja Mariela Nortama kertoo, että kuluttajat harkitsevat tarkemmin, mitä ostavat. 

– Useilla meistä kuluttajista on selkeät täsmätoiveet, mitä halutaan ja jopa koko on tiedossa.

Joulun jälkeiset palautukset ovat perinteisesti liittyneet vaatteiden vaihtamiseen toisiin kokoihin. Näin saatetaan tehdä muun muassa yöasujen, neuleiden ja tossujen osalta.

– Kosmetiikkaa ei pääsääntöisesti vaihdeta, sillä kyse on pitkälti hygieniatuotteista. Täsmätoiveet näkyvät myös siellä, mikä vähentää vaihtamisen tai palauttamisen tarvetta.

K-ryhmä: Vaihtoperusteena usein koko tai väri

Keskon osto- ja myyntijohtaja Hannele Åberg kertoo, että lahjaksi saatuja tuotteita pääasiallisesti vaihdetaan, koska halutaan löytää itselle sopiva koko tai väri. 

Toinen vaihtoehto on se, että joulupukki on saattanut tuoda usean samanlaisen lahjan.

– Vaihtoja tai palautuksia tehdään tähän vuodenaikaan yleisimmin yöasuissa, tossuissa ja jalkineissa sekä erilaisissa kuulokkeissa.

– Tänä vuonna audiokuulokkeiden myynnin kappalemääräinen kasvu oli 19 prosenttia, mistä syystä niitä vaihdetaan itselle mieluisiin.

Verkkokauppa.comille palautetaan leluja ja pienkoneita

Verkkokauppa.comin viestintäjohtaja Lauri Kutila kertoo, että eniten välipäivinä palautetaan leluja ja pienkoneita. Ne kuuluvat yrityksen joulukuun myydyimpiin tuotekategorioihin.

– Meillä ei kuitenkaan näy valtaisaa palautusrumbaa, vaan myös joululahjat on ostettu entistäkin enemmän tarpeeseen. Epävarmassa taloustilanteessa hankintojen pitkäikäisyys korostuu ja ostokset tehdään yhä harkinnanvaraisemmin, Kutila kertoo sähköpostitse.

Kutila kertoo joulun ajan asiakaspalautusten määrän laskeneen suhteellisesti viime vuosina ja Verkkokauppa.comissa povataan saman trendin jatkuvan tänäkin vuonna.

Kutilan mukaan palautuksissa korostuvat bluetooth-kaiuttimet, kahvikapselit, lelut ja sankakuulokkeet. 

Hän kertoo, että mahdollisista hutilahjoista oon tässä vaiheessa vielä mahdoton tehdä johtopäätöksiä.

– Ne näkyvät sitten tammikuun puolella.

Kiireellisintä palautusten suhteen on tammikuun ensimmäisen kahden viikon aikana. 

Kutila kertoo, että kokeillut tuotteet tarkistetaan ja sen jälkeen ne laitetaan outletiin myyntiin. Virheetön ja avaamattomassa paketissa oleva tuote palautuu myyntiin.

Katso myös video: Tämä tavallinen tuote hämmästytti Suomeen muuttanutta Darjaa ruokakaupassa

Tämä tavallinen tuote hämmästytti Suomeen muuttanutta Darjaa ruokakaupassa – "Miksi suomalaiset ostavat sitä?" 4:38
 "Miksi suomalaiset ostavat sitä?"

Lue myös:

    Uusimmat