Kuristumisvaara! Markkinoilta poistettu vaarallisia lastenvaatteita

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto kertoo poistaneensa tänä vuonna markkinoilta kuristumisvaaraa aiheuttavia lastenvaatteita, joita on myyty esimerkiksi HobbyHall.fi-verkkokaupassa sekä Kukuti Oy:n kivijalka- ja verkkokaupassa. Myyjinä on ollut monia yrityksiä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kertoo tiedotteessaan saaneensa kuluttajilta useita ilmoituksia vaatimusten vastaisista naruista ja nyöreistä lastenvaatteissa.

Näiden kuluttajailmoitusten perusteella Tukes on on ollut yhteydessä moniin lastenvaatteiden jälleenmyyjiin, valmistajiin ja verkkomarkkinapaikkojen ylläpitäjiin, joiden sivustoilla on ollut tarjolla vaarallisia vaatteita. 

Tukesin tietoon tulleiden tapausten osalta nyörilliset lastenvaatteet on myös poistettu myynnistä. Lisäksi vaarallisen neuleohjeen sisältäneelle kirjalle toteutettiin vapaaehtoinen palautusmenettely ja kirjan ostaneille kuluttajille lähetettiin varoitus kyseisestä, kuristumisvaaran aiheuttaneesta ohjeesta. Varastoissa olleisiin kirjoihin tehtiin korjaus.

Tukes muistuttaa, että jos kuluttaja on ostanut lastenvaatteita, joissa on nauhoja tai kiristysnyörejä hupun ja kaulan alueella, hän voi poistaa narut ja nyörit itsekin.

Kiristysnyörejä ei saa olla pienten lasten vaatteissa

Vuodesta 2015 voimassa on ollut standardi SFS-EN 14682, jonka mukaan alle 7-vuotiaille suunnatuissa lastenvaatteissa (eli kokoon 134 cm saakka) ei saa olla kiristysnyörejä hupun ja pääntien alueella, sillä ne aiheuttavat kiinnijuuttumis- ja kuristumisvaaraa. 

Tukes kertoo, että vaara voi aiheutua esimerkiksi tilanteissa, joissa naru tai nyöri tarttuu kiinni vaikkapa kiipeilytelineeseen, hiihtohisiin, bussin tai hissin ovien väliin tai liukuportaisiin. 

7–14-vuotiaiden lastenkaan vaatteissa ei saa olla vapaina roikkuvia päitä kiristysnyöreissä pään ja kaulan alueella. Lisäksi niskan taakse solmittavat narut ovat kiellettyjä. Myös muualla, kuten vyötäisillä tai lahkeissa, olevat pitkät narut voivat kiinni jäädessään aiheuttaa loukkaantumisvaaran.

Muista turvallisuus myös itse tehdyissä vaatteissa

Tukes muistuttaa, että vaatteiden turvallisuus pitää huomioida myös itse tehdyissä lastenvaatteissa.

Etenkin pienille lapsille valmistetuissa vaatteissa pitäisi välttää nauhoja ja kiristysnyörejä hupuissa ja pään alueella, mutta myös selkäpuolella.

Tukehtumisvaaran vuoksi alle kolmevuotiaiden lasten vaatteissa tulee välttää myös pienten osien, esimerkiksi nappien, käyttöä, muistuttaa Tukesin ylitarkastaja Suvi Teräslahti tiedotteessa.

Tuotteiden vaatimustenmukaisuudesta ja vaarattomuudesta ovat vastuussa lastenvaatteiden valmistajat, maahantuojat ja myyjät. Niin ikään lastenvaatteiden ompelu- tai lankatyöohjeiden laatijat ja julkaisijat ovat vastuussa ohjeiden turvallisuudesta.

Katso myös: Kemikaalivaaroja ja tukehtumisriski – tällaisia ovat Tullin ja Tukesin narauttamat vaaralliset tuotteet

Lähde: Tukes

 

Lue myös:

    Uusimmat