Suomalaista metsänhoitoa odottaa iso mullistus.
Keimo Lehtiniemi
keimo.lehtiniemi@mtv.fi
Anna Tenhu
anna.tenhu@mtv.fi
Tällä hetkellä Suomen metsät ovat pitkälti kuusikkoa, männiköitä tai koivikoita. Perinteinen yhden puulajin metsäkasvatustapa on kuitenkin tulossa Suomessa tiensä päähän. Kuusen, männyn ja koivun rinnalle haetaan muita puulajeja.
Ilmastonmuutoksen ja hyönteistuhojen vuoksi suomalaisessa metsänhoidossa edessä on siirtyminen sekametsien kasvatukseen.
Kuusta on istutettu vuosikausien ajan hirvivahinkojen pelossa myös paikkoihin, missä se ei ole paras puulaji. Kuusta ja koivua tai mäntyä ja koivua kasvava sekametsä yleistyy, ja siihen metsänomistajia patistetaankin.
Punkaharjulla puulajivalikoiman monipuolistamishankkeen havaintokohteella on tutkittu minkälainen tulevaisuuden sekametsä voisi olla.
Luonnonvarakeskuksen eli Luken erikoistutkija Katri Himanen kertoo, että havaintokohteessa pyritään luomaan realistista kuvaa siitä, mitä sekametsä tarkoittaa konkreettisesti.
– Paljonhan tässä sekametsien ja muiden harvinaisempien puulajien käytössä on tutkimuksen alla.
Himasen mukaan ihan valmiita ratkaisuja metsänomistajille ei välttämättä ole ja niitä tässä nyt koetetaan luoda.
Havaintokohteen alue on vasta hiljattain muokattu eikä luonnontaimia vielä juurikaan ole. Tutkijat ovat istuttaneet tervaleppää, tammea, siperianlehtikuusta ja douglaskuusta.
Jalojen lehtipuiden kirjoa täydennetään vielä kotimaisella vaahteralla.
– Sekinhän on yksi näitä meidän jaloja lehtipuita, joka menestyy kivasti tänne Keski-Suomeen asti, ja siinä on omanlaisensa viehätys ja potentiaali tulevaisuutta ajatellen, Himanen toteaa.
Havaintokohteessa tutkitaan, miten lajit kasvavat suhteessa toisiinsa, sekä suhteessa luonnostaan syntyviin kotimaisiin lajeihin kuten koivuun tai kuuseen.
Suomessa kasvaa reilut parikymmentä kotimaista puulajia, mutta metsäviljelyssä 99 prosenttia on kuusta, mäntyä ja koivua, muut lajit ovat vain promilleja.
– Noin viiden vuoden kuluttua varmaan alkaa hahmottumaan missä ne puulajit menevät ja miltä ne alkaa näyttää. Ja kyllähän tällä ikää saattaa sitten olla 100-200 vuotta, jos hyvin käy, Katri Himanen kertoo.
– Meillä on viimeisen viiden vuoden aikana tullut markkinoille tervalepän, tammen, vaahteran siemenviljelyssiementä.
Niitä ei aiemmin ole ollut tarjolla eli näiden viljelymateriaalien saatavuus on parempi, jos vain kysyntää riittää.
Ilmastonmuutos etenee, ja aluksi monipuolisempi puulajivalikoima on eteläisen Suomen asia.
– Pelkään tätä ilmastonmuutosta tietyssä mielessä, että mitä se tekee meidän metsille. Mitä meillä pystyy kasvamaan, jos esimerkiksi kuivuustuhot pahenevat, Katri Himanen pohtii.
– Silloin on minun mielestä tärkeää, että meillä on kirjava valikoima, joista metsänomistajat tai yhteiskunta voi valita. Tutkimus tutkii, muut päättävät, mitä metsiimme laitetaan.
Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Jari Miinan mukaan tavallisen metsänomistajan kannattaa aloittaa omaan metsään reagoiminen jo tänään.
– Puulajivalinta kasvupaikan mukaan on tarkkaan harkittava.
Halvin tapa synnyttää sekametsä on luonnon oma siemennys.
Mutta pitääkö tuholaisten ja ilmaston vuoksi metsiin istuttaa myös ei-kotoperäisiä lajeja, kuten hallanarkaa amerikkalaista douglaskuusta?
– Täällä havaintoalueellakin alkaa näkyä siperianlehtikuusta ja douglaskuusta, nämä puulajit ovat olleet meillä yli 100 vuotta kasvatuksessa, että sinällään ilmiö ei ole uusi, Jari Miina tietää.
– Se on tämä kannattavuus jokaisen omassa valinnassa, ja koska mielenkiintoa on ja halua kokeilla, niin rohkaisen kokeilemaan.
– Ja hyvä tapa on aloittaa pienialaisilla viljelyillä näille vähemmän käytetyille puulajeille, jos on taimiainesta saatavilla, Miina toteaa.
Eräät teollisuuden edustajat ovat jo ärähtäneet, että vieraslajeja pitää välttää.
Luken tutkijoiden viesti on, että muuttuva ilmasto vaatii puulajivalikoiman monipuolistamista.
Vieraslajeja ei suositella, mutta niiden riskit pitää tutkimalla selvittää. Katri Himasen mukaan tällä hetkellä on turha jäädä kiinni vieraslajikysymykseen, sillä se nyt joka tapauksessa tulee olemaan aika marginaalinen asia.
– Jos sitten taas ajatellaan tällaista ikävää skenaariota, että meillä tulisi Ruotsin tai Keski-Euroopan kaltaisia kuusikkotuhoja, niin siinä vaiheessa aletaan ehkä kysyä, että mikä olisi sitten sellainen kuivuuden kestävämpi havupuu.
Himasen mukaan silloin saattaa olla, että myös ei-kotoperäiset puulajit saattavat tulla kysymykseen.
Muutos sekametsiin on iso mullistus suomalaisessa metsänhoidossa, joka ei tietenkään tapahdu hetkessä. Se on kilpajuoksua luonnonolojen kanssa.
Jo nykyisissä metsänhoitosuosituksissa puhutaan 10–20 prosentin lehtipuuosuudesta kuusikossa tai männikössä.
Himasen mukaan kysymys on enemmän monimuotoisuuden lisäämisestä kuin metsän kasvatuksesta.
– Monimuotoisuuden lisäämiseksi voi viljellä näitä vähemmän käytettyjä puulajeja alkuun. Käytännön kannalta on silti tärkeämpää, jos sinne syntyy luontaisesti sellaisia puulajeja kuin raita, haapa tai leppä.
– Niitä ei siis taimikonhoidossa kannata poistaa, vaan jätettäisiin puuyksiköitä tai puuryhmiä, Katri Himanen neuvoo.
Metsätaloudessa monia tuttuja käytäntöjä joudutaan miettimään uusiksi. Yksi on istutusmäärät.
– Ja suuri kysymys siinä vaiheessa on kannattaako meidän istuttaa 1800 kuusentainta sinne, jos me tähdätään taimikonhoidossa kuusi-koivu sekametsään?
– Tämä on suuri kysymys – miten alas uskalletaan tiputtaa se kuusenistutus?