Uusi hallitus linjaa: Metsien suojelun perustuttava vapaaehtoisuuteen – lunastuslainsäädäntö uudistetaan
Tuleva hallitus esittää useita metsiin liittyviä politiikkatoimia hallitusohjelmassaan. Hallitus aikoo muun muassa panna toimeen kansallisen metsästrategian ja vahvistaa metsien kasvua toimenpidepaketilla.
Hallitusohjelman mukaan metsien käyttö pohjautuu aktiiviseen ja monitavoitteiseen metsänhoitoon Kansallisen metsästrategian 2035 mukaisesti. Hallitus aikoo päivittää metsänhoitosuosituksia "tukemaan metsien ja hiilinielujen kasvua sekä parannetaan niiden soveltamista". Ohjelman tavoitteena on turvata metsä- ja biotuoteteollisuuden toimintaedellytykset, kuten raaka-aineen saatavuus.
Metsänomistajille lisää päätösvaltaa
Metso-ohjelma saa jatkossakin vihreää valoa hallitukselta, mutta kokonaispinta-alaan perustuvia suojelutavoitteita halutaan suitsia.
– Luonnonsuojelu on kohdennettava suojeluarvoltaan parhaimpiin kohteisiin, ohjelma sanoo.
Tuleva hallitus lupaa "pitää huolta" nykyisistä kansallispuistoista ja muista retkeilyreiteistä.
Toimet luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi ovat osa kestävää metsänhoitoa, ohjelmassa sanotaan. Siinä linjataan kuitenkin, että metsien suojelun on perustuttava maanomistajan vapaaehtoisuuteen. Metsänomistajien päätösvaltaa halutaan muutenkin vahvistaa.
Uusi hallitus aikoo myös uudistaa lunastuslainsäädännön.
– Haluamme kunnioittaa metsien omistajien omistajansuojaa, sanoi kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, jonka puolue sai maa- ja metsätalousministerin salkun.
EU-lobbaaminen isossa roolissa
Hallitusohjelma julistaa, että Suomen metsäpolitiikka on pidettävä kansallisissa käsissä. Tuleva hallitus aikoo satsata Euroopan unionissa ennakkovaikuttamiseen metsäpolitiikan saralla. Se on kirjannut, että EU-sääntely tulee pitää minimitasolla.
– EU:n ei pidä rajoittaa suomalaisen metsän käyttöä eikä kansallisilla tulkinnoilla pidä vaikeuttaa elinkeinojen toimintaedellytyksiä, ohjelmassa sanotaan.
Hallitus pyrkii varmistamaan, että "Suomen velvoitteet ovat oikeassa suhteessa muihin EU-maihin".
Uusimmat
-
07:10
Professori: Ikääntyvien hoivamenot eivät ole todellinen uhka kansantaloudelle
-
07:08
Kansainvälinen tuomioistuin koolla jälleen Gazan sodan tiimoilta – Etelä-Afrikka vaatii oikeutta kieltämään Israelin etenemisen Rafahiin
-
06:45
Video: Ukraina pääsi kohutun venäläisen "kilpikonnatankin" ihon alle
-
06:41
Mikko Rantanen nousi harvalukuiseen ja legendaariseen joukkoon – Colorado onnistui pakkoraossa
-
06:32
Amnesty: Thaimaan valtio vakoilee nais- ja sateenkaariaktivisteja israelilaisella Pegasus-vakoiluohjelmalla
-
06:29
Voiko jäätelö olla ravitseva ja terveellinen välipala? Kiinnitä huomiota tähän
-
06:29
MM-Leijonien mysteerimies takoo opintoja pelien ohella – NHL-sopimus alleviivaa mestariluotsin huimat puheet
-
06:20
Voiko itärajan yli virrata pian lisää väkeä? Pääministeri Orpo MTV:lle: "Viisas varautuu"
-
06:16
Putin saapui lujittamaan välejä Venäjälle elintärkeään kumppanimaahan Kiinaan
-
06:03
Sotevaliokunta äänestää alkoholilaista
-
06:03
Katso video: Näin suuren muutoksen Ellen Jokikunnaksen Italian-kodin viinikellari koki!
-
05:55
Kommentti: Yksi häikäisevä fakta unohtuu nyt Leijonista
-
05:50
Tarjan bongaaman 14 vuotta vanhan pullopostin kirjoittaja löytyi: "Ei maistu siideri enää!"
-
05:44
Lakkolait tarkoitus hyväksyä valtioneuvoston istunnossa
-
05:32
Euroviisujen Israel-kohu paljasti syvän vastakkainasettelun – näin kahtiajakautuneessa Suomessa nyt elämme
-
05:23
Hamas: Israelin vaatimukset ja hyökkäys Rafahiin jumiuttaneet aseleponeuvottelut
-
05:15
Polttomurhaa valmistellut mies vannoi rakkauttaan kaunopuhein – viestittely paljastaa, miten uhri yritti päästä ex-puolisosta eroon
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
Lataa lisää