Pitkän iän salaisuus ei psykologin mukaan välttämättä löydy uusimmista hyvinvointitrendeistä, vaan yllättävän arkisista valinnoista.
Moni meistä haaveilee siitä, että saisi elää mahdollisimman pitkään mutta tietysti terveenä ja hyvässä kunnossa.
Hyvinvointiin liittyvien uutisten seuraaminen voi kuitenkin helposti sekoittaa pään.
Elä pidempään ja terveemmin -kirjan (Docendo, 2026) kirjoittaneen psykologi Mikael Saarisen mukaan ensimmäinen askel matkalla pitkään elämään voisi olla kiinnostuminen omasta terveydestä.

– Kyse ei niinkään olen elinajasta ja ennusteista, vaan siitä, millä tavalla omaa elämänlaatua voi parantaa nyt vielä, kun on hengissä, Saarinen toteaa Viiden jälkeen -ohjelman haastattelussa.
Lue myös: "Superikääntyjiä" yhdistää yksi asia, jonka aloittaminen ei tutkijan mukaan ole koskaan liian myöhäistä
Yksinäisyys on kuin kolesteroli
Yksi tärkeä tekijä liittyy ihmissuhteisiin ja sosiaaliseen elämään.
– Tiedämme sen, että yksinäisyys on vaarallista. Se on samanlainen riskitekijä kuin kolesteroli ja verenpainetauti.
Saarisen mukaan Suomessa ei ole yhteiskuntana herätty tekemään töitä sen eteen, että ihmiset tapaisivat toisia ihmisiä.
– Ja ihan läsnä. Digiruutu ei täytä tarvetta läheisyyteen ja keskusteluun.
– Olen omistanut kirjani vaimolleni Eilalle, ja toteankin leikkisästi, että hän on minun paras henkivakuutukseni. Tiedämme sen, että elämänkumppani etenkin meillä miehillä lisää elinvuosien todennäköisyyttä.

Lue myös: Maria eli 117-vuotiaaksi – ruokavaliossa mielenkiintoinen yksityiskohta
Terveys ei ole vain sairauden puutetta
Saarisen mukaan terveys ei ole pelkästään sitä, että ei ole sairas, vaan se on kykyä palautua ja sopeutua elämässä tapahtuviin muutoksiin. Ajatuksen taustalla on paitsi tutkimusta myös Saarisen kokemuksia omilta vastaanotoilta.
– Olen toiminut 13 vuotta tutkimusasiantuntijana työelämän puolella ja ihan samalla lailla työterveyshuollossa nähdään se ongelma, että lähinnä hoidetaan sairauksia. Eli ei ole sellaista hyvinvointivastaanottokulttuuria ollenkaan.
Saarisen mukaan myöskään julkisella puolella ei juuri terveydestä puhuta.
– 95-prosenttisesti me menemme hoitoon silloin, kun meillä ei jokin toimi.
Lue myös: Liisa Hyssälä ja Eero Lehti paljastavat suhteensa salat – yhteinen harrastus elämäntapana
Pilleriä parempi
Terveydestään voi Saarisen mukaan huolehtia syömällä terveellisesti ja välttämällä kovia rasvoja, niin sanottua roskaruokaa sekä alkoholia ainakin liian suurina annoksina.
– WHO suosittaa, että alkoholia ei käytettäisi lainkaan. Ja käytännössä halvin keino pidentää elinikää Suomessa olisi ottaa kolesterolilääkitys. Se ei sinänsä maksa juuri mitään, mutta ehkäisee tehokkaasti sydän- ja verisuonitautia.
Saarinen sanoo, että pilleri ei ole kuitenkaan autuaaksi tekevä lääke. Iän myötä tai tietyssä elämäntilanteessa energian kuluttamisen pitäisi olla suuremmassa roolissa kuin energian varastoimisen.
– Metrimitta on hyvä laittaa tähän navan yläpuolelle ja katsoa, että siinä vaiheessa, kun ylitetään metri, aletaan olla jo riskirajoilla.
Lue myös: Keskivartalolihavuus kasvattaa terveysriskejä – näin mittaat vyötärönympäryksen oikeaoppisesti
Hän kannustaa myös kasvisten ja hedelmien lisäämistä ruokavalioon hiljalleen.
– Se puoli kiloa vihanneksia ja hedelmiähän kuulostaa ihan järjettömältä määrältä, mikä on suosituksissa nykyään. Mutta jos siitä tekee tavan ihan samalla lailla kuin että "nyt otan oluen", yhtäkkiä niitä kertyy, kun niiden syömisestä tulee tapa, joka ei ole pakonomainen vaan luonteva.
Lue myös: Viisi keinoa, jotka voivat auttaa elämään 100-vuotiaaksi
Pakonomainen itsensä tarkkailu on epäterveellistä
Saarinen arvostelee nyt muodissa olevia älysormuksia ja -kelloja, joilla mitataan sykkeitä ja seurataan unen laatua.
– Psykoterapeuttina olen paljon tavannut ihmisiä, jotka pakonomaisesti seuraavat itseään. Eli puhutaan fobioista tai pakko-oireista, ja kyllähän siinä näkee äärimmäisesti, että se on todella epäterveellistä.
– Välillä on tietysti ihan hyvä saada tietoa ja käydä vaikka terveystarkastuksessa tsekkaamassa. Turhan harva menee niihin, vaan vasta sitten, kun sattuu, mennään. Minun mielestäni pitäisi mennä aikaisemmin. Tehdäänhän me autollekin vuosihuoltoja, ja se käy katsastuksessa.
Lue myös: Suomalaismiehiä seurattiin yli 50 vuotta – viisi seikkaa ennustivat pitkää ikää
Saarisen mukaan juuri kenenkään ei kuitenkaan tarvitsisi koko ajan katsoa, mikä syke on ja "olenko tänään palautunut".
– Jos me olemme herkillä kehon omille signaaleille ja kiinnostuneita siitä, mitä itsessä tapahtuu, kyllä me opimme ne signaalit ilman laitteitakin näkemään. Ja tietenkin on hyvä ottaa myös läheisiltä palautetta.
Toivooko Saarinen itse elävänsä mahdollisimman pitkän elämän? Katso koko haastattelu jutun alussa olevalta videolta.
