Suomalainen Heidi osallistui mielenilmaukseen Minneapolisissa: "Tunnelma oli solidaarinen ja voimaannuttava"

Yhdysvalloissa ihmisjoukot kokoontuivat eilen useissa kaupungeissa hiljentyäkseen poliisiväkivallan vuoksi kuolleen George Floydin muistoksi. MTV Uutiset Live tavoitti Minneapolisissa asuvan Heidi Vesterisen, joka osallistui Minneapolisin mielenosoitukseen sunnuntaina.

Vesterisen mukaan mellakat ja mielenosoitukset ovat keskittyneet pääväylille ja liiketilojen läheisyyteen, eivätkä niinkään näy tavallisissa naapurustoissa.

– Meidän asuinalueemme on ollut todella rauhallinen. Viikonlopun ajan lapset ovat leikkineet pihalla ja ihmiset ovat tehneet puutarhatöitä. Elämä näyttää hyvin samanlaiselta kuin aina ennenkin, Vesterinen kertoo MTV Uutisille.

– Valtavia tuhoja täällä on ollut liiketiloissa ja poliisiasemilla. Suurin osa protesteista on kuitenkin ollut rauhallisia.

"On annettu sellainen kuva, että protestit olisivat vaarallisia"

Sunnuntaina Vesterinen osallistui puolisonsa kanssa kävelykulkueeseen.

–  Se oli täysin väkivallaton. Koin eniten rauhaa koko tämän prosessin aikana ollessani osa protestia. Mukana ollessa tuli tunne siitä, että ainakin teen jotakin. Tunnelma oli hyvin solidaarinen ja voimaannuttava.

– Olin vihainen medialle siitä, että oli annettu sellainen kuva, että protesteihin olisi vaarallista mennä mukaan. Päiväsaikaan tapahtuneet protestit ovat olleet hyvin rauhallisia ja väkivallattomia.

Kansalaisten ja poliisin välillä näkyy kitkaa

– Kyllä sitä on täälläkin jonkin verran ollut, mutta enemmän pimeinä tunteina. Tuntuu kuin kaikilla olisi yhteinen sopimus, että päivänvalon aikaan tilanne on rauhallisempi.

– Olen kyllä kuullut tilanteista, joissa poliisit ovat olleet tarpeettoman aggressiivisia.  Naapurini tuttava oli vahingossa hukannut reittinsä kaupungilla. Hän pysähtyi etsimään kartalta reittiä. Poliisi tuli hakkaamaan hänen autonsa ikkunaa kiroillen, että mitä hän tällä tekee.

Vesterisen mukaan aggressio on näkynyt mielenosoituksissa puolin ja toisin – sekä poliisin että tavallisten kansalaisten puolelta.

– Se liittyy voimakkaasti amerikkalaisten historiaan, Vesterinen toteaa.

Floyd kuoli tukehtumalla

Floyd kuoli viime viikon maanantaina pidätystilanteessa. 

Murhasyytteet saanut poliisi aiheutti Floydin kuoleman painamalla tätä polvella niskasta lähes yhdeksän minuutin ajan. Hän jatkoi sitä vaikka Floyd valitti, ettei saa henkeä, ja jatkoi sitä vielä senkin jälkeen kun Floyd oli menettänyt tajuntansa. Ruumiinavauksen mukaan kuolinsyy oli tukehtuminen.

Lue myös:

    Uusimmat