Supon mukaan tietoja pyritään saamaan muun muassa henkilötiedustelulla. Painostuskeinona hyödynnetään kotimaassa olevia sukulaisia.
Iran vakoilee omia kansalaisiaan Suomessa, kertoo Suomen turvallisuus- ja tiedustelupalvelu suojelupoliisi (supo) MTV Uutisille.
– Iranin toiminnan kohteena ovat usein henkilöt, jotka kuuluvat poliittiseen oppositioon tai muuhun vallanpitäjien uhkaksi katsomaan ryhmään, suojelupoliisin viestintä kommentoi MTV:lle sähköpostitse.
Suojelupoliisi kuvailee itsevaltaisten maiden tyypillisesti tekevän pakolaisvakoilua. Tietoja pyritään saamaan muun muassa henkilötiedustelulla eli vakoilulla.
– Pakolaisvakoilulle on tyypillistä, että vakoilun kohteen lähtömaassa oleskelevia sukulaisia hyödynnetään painostuskeinona, supo kertoo.
Tämäntyyppisen toiminnan tavoite on supon mukaan "itsevaltaisten hallintojen vastaisten äänten vaimentaminen".
Iranin tilanteella voi olla "heijastusvaikutuksia" Suomeen
Suojelupoliisin mukaan Iranin kansannousu on näkynyt täällä asti.
– Tilanne on näkynyt Suomessa jo mielenosoituksina sekä esimerkiksi vandalismina tällä viikolla Iranin suurlähetystön luona, suojelupoliisin viestintä toteaa.


