Noin 90 miljoonan asukkaan Iran on ollut torstaista saakka liki täydellisessä viestintäpimennossa.
Iranin hallinto katkaisi viestiyhteydet ulkomaailmaan tukahduttaakseen hallituksen vastaiset mielenosoitukset.
Suomeen vuonna 2006 kiintiöpakolaisena perheensä kanssa muuttanut Maryam Fathollahi kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että läheisiin Iranissa ei ole torstain jälkeen saatu lainkaan yhteyttä, ei soittamalla tai viestein.
– Tällä hetkellä ei millään tavalla olla yhteydessä perheeseen tai läheisiin, Fathollahi kertoo.
– Kaikki keinot on kokeiltu, mutta heihin ei ole saatu yhteyttä.
Fathollahi kertoo tilanteen olevan todella haastava.
– Mietimme koko ajan miten siellä voidaan ja kauanko se kestää Iranin kansalle.
Huoli läheisistä ja maan kohtalosta on suuri. Fathollahi kertoo, että arkisiin asioihin ja työssäkäyntiin on vaikea keskittyä.
Mielenosoitukset saivat alkunsa elinkustannuskriisistä ja inflaatiosta. Iranin valuutan kurssi on romahtanut ja vuotuinen inflaatio nousi joulukuussa 42,2 prosenttiin.
