Sota on supistanut Venäjän taloutta odotettua vähemmän – sotatalouteen siirtyminen syö kuitenkin aineksia pitkän aikavälin kasvulta

"Sota voi jatkua vuosia" – talouspakotteista ei ole rapauttamaan Venäjän sotataloutta 1:02
Katso video: Asiantuntijan mukaan talouspakotteista ei ole rapauttamaan Venäjän sotataloutta.

Tälle vuodelle ennakoidaan parin prosentin laskua. Öljyn ja kaasun hinta kannatteli taloutta vielä viime vuonna, mutta vientitulot ovat laskemaan päin.

Hyökkäys Ukrainaan on supistanut Venäjän taloutta vähemmän kuin sodan alkuvaiheessa odotettiin, arvioi Suomen Pankin nousevien talouksien tutkimuslaitos Bofit.

Bofit kertoo Venäjä-ennusteessaan, että Venäjän talouden näkymät ovat juuri nyt poikkeuksellisen sumuiset. Hyökkäys Ukrainaan muutti Venäjän talouspolitiikan linjan kertaheitolla, ja lopulliset seuraukset talouskehitykselle nähdään vasta usean vuoden kuluttua.

Mitään äkkinäistä romahdusta Venäjän taloudessa ei kuitenkaan sodan seurauksena nähty. Tähän on vaikuttanut muun muassa Venäjän talouden rakennemuutos kohti sotataloutta, jossa keskiössä ovat olleet pakotteiden vaikutusten minimointi ja irtautuminen länsimaiden taloudesta. Pitkällä aikavälillä sotatalous aiheuttaa kuitenkin myös ongelmia.

Bofit ennustaa Venäjän bruttokansantuotteen supistuvan tänä vuonna kaksi prosenttia. Jos sotatilanne ja pakotteet eivät merkittävästi muutu nykyhetkestä, talouskasvu on vuonna 2024 lähellä nollaa.

Tasapainoiset budjetit historiaan

Vuonna 2022 Venäjän bkt supistui 2,1 prosenttia edellisvuodesta. Talouden ennakoitiin ennen sodan syttymistä kasvavan noin 2,5 prosenttia, joten sodan negatiivinen vaikutus maan talouteen viime vuonna oli noin 5 prosenttia.

Supistuminen jäi selvästi pienemmäksi kuin heti sodan alussa arvioitiin. Venäjän taloutta pönkittivät muun muassa öljyn ja kaasun tuntuva kallistuminen vuoden aikana sekä länsimaiden asettamien pakotteiden pitkät siirtymäajat. Keskeisin tekijä oli kuitenkin se, että Venäjä muutti jyrkästi talouspoliittista linjaansa.

Maa luopui hetkessä kaksi vuosikymmentä noudattamastaan tasapainoisten budjettien ja alijäämien karttamisen periaatteesta, ja myös vapaasti vaihdettava rupla ja pääoman vapaa liikkuvuus jäivät historiaan.

Sotatalous nakertaa tuottavuutta

Toistaiseksi sodan aiheuttamat alijäämät valtion budjettiin ovat vielä maltillisia, ja Suomen Pankin mukaan ne pystytään rahoittamaan kansallisen hyvinvoinnin rahaston varoilla, kotimaisella velanotolla tai viime kädessä keskuspankkirahoituksella. Kotimainen rahoitus ei kuitenkaan riitä loputtomiin, ja ennen pitkää edessä on julkisen talouden sopeutustoimia.

Samaan aikaan Venäjän vientitulot pienenevät, kun öljyn ja kaasun vienti vähenee pakotteiden seurauksena ja fossiilienergian maailmanmarkkinahinnat laskevat.

Sotatalouteen siirtyminen merkitsee myös sitä, että esimerkiksi sotateollisuuteen käytettävät resurssit ovat poissa muista, kenties tuottavammista investointikohteista. Myös länsituonnin korvaaminen kotimaisella tuotannolla ja ulkomaankaupan suuntautuminen Aasiaan vaativat merkittäviä investointeja. Pitkällä aikavälillä talouden tuottavuus heikkenee ja kasvuvauhti hidastuu.

Kaikkiaan valtion rooli taloudessa on kasvanut huomattavasti, ja erityisesti suuryritykset ovat aiempaa riippuvaisempia vallanpitäjistä.

Bkt ei kerro koko tarinaa

Suomen Pankki muistuttaa, että Venäjän nykytilanteessa bkt ei ole mittarina niin hyödyllinen kuin yleensä. Sodilla on tapana vaikuttaa bkt:hen myönteisesti, jos sotatoimet eivät kohdistu maan omalle alueelle. Esimerkiksi monet sodankäyntiin tehtävät hankinnat kirjautunevat investointeihin ja kasvattavat bkt:tä, vaikka ne eivät edistä kansalaisten hyvinvointia.

Suomen Pankin mukaan on myös huomattava, että länsituonnin korvaaminen heikkotasoisemmilla komponenteilla tuskin heijastuu täysimääräisesti virallisiin talouslukuihin.

Ennusteeseen liittyy myös merkittäviä epävarmuustekijöitä, joista tärkein on se, miten sotatilanne kehittyy. Toinen riskitekijä on se, miten Venäjän julkinen talous kestää alijäämät ja valtion velanoton. Edessä voi olla uusi talouskriisi, jos valtionvelan kasvu vaikeuttaa yritysten rahoitusten saatavuutta ja kiihdyttää inflaatiota.

Vuosi sotaa - miten pakotteet purevat Venäjään? 9:03
Talouspakotteilta odotettiin suuria, mutta Kreml on saanut pidettyä pakan kasassa: "Vientitulot huippulukemissa".

Lue myös:

    Uusimmat