Sekä Venäjän johdon tavoitteet että armeijan raportit aluevaltauksista Ukrainassa ovat todellisuudesta irrallaan, arvioi ISW. Venäjän kansan silmille todellisuus alkaa vasta iskeä.
Kreml asettaa Venäjän armeijalle edelleen epärealistisia määräaikoja Donetskin alueen valtauksen loppuunsaattamiseksi, arvioi yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) tilannekatsauksessaan.
ISW:n mukaan tavoitteet eivät vastaa taistelukentän todellisuutta.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi toissa päivänä, että kaiken kaikkiaan Kreml on asettanut vuodesta 2022 lähtien 15 eri määräaikaa, joiden loppuun mennessä Venäjän joukkojen olisi tullut saada koko Donetskin alue haltuunsa.
Tuorein ilmoitettu määräaika on 31. joulukuuta 2026. Päivämäärä julkaistiin jo ennen kuin ennen kuin edelliseen ilmoitettuun määräpäivään, syyskuun ensimmäiseen, oli edes päästy.
Zelenskyi kommentoi aikaikkunoita sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin oli esittänyt väitteitä Venäjän joukkojen nopeasta etenemisestä ja Venäjän vääjäämättömästä voitosta.
Lue myös: Ukraina iski taas syvälle Venäjälle: "Toteutamme suunnitelmaamme"
Eteneminen hidasta
Jotta Venäjä todella saisi koko Donetskin alueen haltuunsa tämän vuoden loppuun mennessä, tulisi sen vallata sieltä vielä yli 5 300 neliökilometriä.

