Sisäministeri Mykkänen: Uusi turvapaikkapuhuttelu voi olla perusteltu joissakin tapauksissa

Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) pitää mahdollisena, että osalle turvapaikanhakijoista pidettäisiin uusi puhuttelu Maahanmuuttovirastossa eli Migrissä. Puhutteluprosesseja on arvosteltu, ja sisäministeriö ja Migri ovat aloittaneet asiasta selvityksen.

–  Selvityksessä käydään läpi, onko turvapaikkaprosesseissa sellaisia pullonkauloja, joihin liittyy systemaattisia riskejä. Voi olla, että menettelytavoissa on täsmennettävää. Ehkä jotkin ryhmät, jotka eivät ole saaneet ensimmäisessä puhuttelussa asiaansa esille, tarvitsisivat toisen puhuttelun, sanoo Mykkänen.

Selvitys tehdään sisäministeriön ja Migrin omana työnä. Mykkäsen mukaan useat järjestöt ovat toivoneet ulkopuolista selvitystä, mutta sellaisen toteuttaminen olisi huomattavasti hitaampaa. Nyt tuloksia odotetaan kesäkuun puolivälin paikkeilla.

Maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhuttelussa selvitetään suullisesti niitä syitä, joiden perusteella turvapaikkaa haetaan. Nykykäytännön mukaan turvapaikanhakijalle voidaan järjestää uusi puhuttelu, jos hän esittää hakemuksensa tueksi selkeästi uusia perusteluja.

"Prosessi on aivan hajalla"

Joukko turvapaikanhakijoiden vapaaehtoisia avustajia lähetti äskettäin sisäministeriöön ja oikeusministeriöön monikohtaisen listan asioista, jotka heidän mukaansa kaipaavat korjausta.

Kirjelmän mukaan muun muassa turvapaikkapuhuttelijoiksi palkattiin hakijoiden määrän kasvaessa paljon kokemattomia ihmisiä, pätevistä tulkeista on pulaa ja osa tulkeista antaa omien asenteidensa vaikuttaa lopputulokseen.

– Maahanmuuttovirasto ei myönnä turvapaikkaa edes todistetusti ja uskotusti tappoyritysten tai kidutuksen kohteeksi joutuneille. Usein syynä on se, että turvapaikanhakija ei pysty todistamaan, oliko teon takana järjestäytynyt taho, arvostelevat kirjoittajat.

Turvapaikanhakijoiden oikeusavun rajaaminen on kirjelmän mukaan johtanut siihen, että puhuttelupöytäkirjaan päätyneet virheet jäävät huomaamatta ja korjaamatta. Vapaaehtoisia avustajilta taas on saatettu evätä pääsy mukaan puhuttelutilanteeseen.

– Hirvittäviä virheitä on tapahtunut, koko prosessi on aivan hajalla. Pakkopalautettavat ihmiset pelkäävät henkensä puolesta, sanoo Hannele Vestola, yksi kirjelmän allekirjoittajista.

Vestolan mukaan kiireellisintä olisi kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden pakkopalautusten keskeyttäminen siksi aikaa, että oikeusturvaongelmat saadaan korjattua. Lisäksi pitäisi sallia uusi turvapaikkapuhuttelu, jos se on hakijan mielestä tarpeen.

Mykkäsen mukaan palautusten keskeyttäminen ei tule kysymykseen. Hänen mukaansa se johtaisi siihen, että osa palautettaviksi määrätyistä ehtii kadota.

– En pidä mahdollisena enkä edes laillisena, että palautukset keskeytettäisiin. Ei meillä ole siihen eduskunnan valtuutusta. Ei voi antaa syntyä laittomasti maassa oleskelevaa vähemmistöä, sanoo Mykkänen. 

Lue myös:

    Uusimmat