Afganistanilainen Masih kertoo pitkän prosessin aikana pohtineensa jopa sitä, miksi on edes syntynyt, kun elämä on pelkkää kärsimystä.
Tilanne Afganistanissa paheni kesällä 2021 nopeasti. Yhdysvallat ja sen liittolaiset vetäytyivät keväällä 2021 maasta, ja Taliban-liike täytti valtatyhjiön.
Talibanin myötä palasi tiukan uskonnollinen kuri ja mielivalta. Talibanin sotilaat muun muassa pahoinpitelivät miehiä, joilla ei ollut partaa.
– Vammani takia minulla ei kasvanut parta. Olin kärsinyt siitä koko nuoruuteni ja minua oli kiusattu siitä. Nyt pelkäsin, mitä talibanit tekisivät minulle.
Näin Masih kertoo Anna Kuokkasen Odotustila-kirjassa, johon kuvajournalisti ja tutkija Kuokkanen on taltioinut kuuden turvapaikanhakijan kokemukset ja kuvat heidän elämästään hakuajalta.
Masih'n perhe yritti monien muiden lailla pakoon ennen kuin viimeinen portti länteen, Kabulin lentokenttä sulkeutui heiltä. Perhe piileskeli ja odotti viikon ajan ja lopulta he saivat Ranskasta ilmoituksen heille myönnettävästä turvapaikasta. Lentokentällä vallitsi kuitenkin kaaos, kun lennolle pyrki tuhansia ihmisiä.
– Jotkut olivat todella ilkeitä ja kysyivät minulta, miksi olen tullut lentokentälle ja miksi minun kaltaiseni tulisi päästä pois. Heidän mielestään vein paikan joltakin ei-vammaiselta.
Masih kertoo, että lopulta he pääsivät suomalaisten sotilaiden luokse.



