Sinkkunainen adoptoi kuusi sisarusta – ei halunnut heidän kasvavan erillään toisistaan

Sosiaalisessa mediassa kiertää toivoa antava tarina naisesta, joka adoptoi yhden lapsen sijasta kuusi, koska ei halunnut, että sisarukset joutuisivat eroon toisistaan.

Kuka tahansa, joka on varttunut sisarusten kanssa, tietää, kuinka hienoa on omata siskoja tai veljiä. Usein he kulkevat rinnalla läpi elämän. Adoptioprosessin läpikäyvät lapset eivät kuitenkaan aina pääse sisarustensa kanssa samoille uusille vanhemmille. Se on surullista.

Lacey Dunkin oli tiennyt aina haluavansa äidiksi. Hänellä ei ollut kumppania, mutta sai silti vuonna 2011 adoptioluvan. Seurasi kuitenkin yllätys. Dunkinilta kysyttiin, olisiko hän yhden lapsen sijasta valmis neljän siskoksen äidiksi.

Yllätykset eivät loppuneet

Dunkin suostui lapsiehdotukseen heti. Lapset muuttivat naisen luokse. Yhdeksän kuukauden kuluttua tyttöjen biologinen äiti haki kuitenkin huoltajuutta takaisin itselleen. Äidillä oli myös vauva toisessa perheessä sijoitettuna.

Kuukauden kuluttua tästä käänteestä äiti otti kuitenkin yhteyttä Dunkiniin. Hän oli pohtinut asiaa vielä lisää ja pyysi Dunkinia huolehtimaan kaikista viidestä lapsestaan, neljästä isommasta tytöstä ja pienestä tyttövauvasta.

Dunkin päätti suostua biologisen äidin ehdotukseen, koska piti tärkeänä, että sisarukset saisivat kasvaa kaikki yhdessä. Sitten uskomaton tarina sai vielä yhden yllätyskäänteen. Lasten biologinen äiti oli saanut tietää olevansa raskaana kuudennen kerran. Dunkin lupasi ottaa vielä kuopuksenkin hoiviinsa.

Perheen yhdistäminen ja adoptioprosessi oli lopulta pitkä ja raskas, mutta Dunkin onnistui päämäärässään. Ja hän oli hyvin onnellinen.

Dunkinilla on nykyään perheelleen omistettu Instagram-tili, joka on täynnä onnellisia yhteiskuvia.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lähteet: Wikr, Facebook, Instagram

***

Lue myös:

    Uusimmat