Tunnelma Washington Hilton -hotellissa muuttui hetkessä kaoottiseksi ja paikalla olleet suojautuivat kuka mihinkin, kertovat silminnäkijät aamuyöllä Suomen aikaa tapahtuneesta ampumisvälikohtauksesta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja hänen puolisonsa Melania Trump evakuoitiin lauantaina illalla paikallista aikaa kesken Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illallisen washingtonilaishotellissa.
Paikalla ammuttiin laukauksia, kertoivat useat silminnäkijät ja toimittajat.
Salaisen palvelun mukaan yksi ihminen otettiin kiinni tapahtuneen jälkeen.
Lue myös: Analyysi: USA:n poliittisesta väkivallasta voi tehdä pelottavan johtopäätöksen
Näin kertovat paikalla olleet
Paikalla ollut Ylen kirjeenvaihtaja Ilmari Reunamäki kertoi Ylen mukaan kuulleensa voimakkaita laukauksia juhlasalin ulkopuolella hotellin käytävässä alkupalojen aikaan.
– Alkupalat olivat juuri tulleet pöytään ja Trump oli saapunut paikalle, Reunamäki kuvaili tilannetta.
Hän sanoi olleensa noin 20 metrin päässä ampujasta. Trump istui Reunamäen mukaan salin toisella puolella ja oli siis tapahtumista kaukana.
Laukausten äänet aiheuttivat Reunamäen mukaan paniikinomaista tunnelmaa juhlasalissa ja ihmiset piiloutuivat pöytien väleihin.
Tapahtuma peruttiin turvallisuusviranomaisten ohjeistuksesta.
Trump kuitenkin ilmoitti pitävänsä tiedotustilaisuuden tapahtuneesta, ja toimittajat siirtyivät työvaihteelle.

