Amerikkalaisturisti varoittaa jäätelövedätyksestä Roomassa.
Amerikkalaisturistin lasku kahdesta jäätelöannoksesta Roomassa ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen. Tapauksesta on uutisoinut muun muassa brittilehti The Guardian.
Nicole Ann -niminen nainen varoitti jäätelöhuijauksesta vastikään Italian matkailuun keskittyvässä Facebook-ryhmässä. Julkaisuun on kertynyt jo yli 1000 kommenttia.
44 euroa kahdesta jäätelöannoksesta
Nicole suosittelee julkaisussaan välttämään Roomassa Don Nino -nimistä jäätelöbaaria.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
– Pysähdyimme jäätelölle [gelato] ja pyysimme kahta pientä kuppia. Myyjä antoi melle kaksi pienintä kuppia ja sanoi, että niihin menee kolme palloa.
Tämän jälkeen myyjä alkoi Nicolen mukaan lisätä erilaisia täytteitä, kuten cannoleja ja macaroneja antaen ymmärtää, että ne ovat ilmaisia.
– Menimme maksamaan ja lasku oli 44 euroa kahdesta jäätelöstä. Kuulosti, että myyjä olisi sanonut 14 euroa, joten en edes tajunnut ennen kuin katsoin kuittia. Turistien vedätystä aivan varmasti.

