Poliittinen väkivalta on kasvussa Yhdysvalloissa huolestuttavalla tavalla, kirjoittaa MTV Uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö Mirja Kivimäki.
Yhdysvalloissa on kahden vuoden sisällä nähty kaksi vakavaa ampumisyritystä, jotka ovat kohdistuneet presidentti Donald Trumpiin: Pennsylvanian murhayritys 2024 ja nyt viime yön ampumisyritys Washingtonissa. Lisäksi vuonna 2025 ammuttiin Turning Point- järjestöä edustava oikeistoaktivisti Charlie Kirk.
Oikeistoaktiivi Charlie Kirk ammuttiin hengiltä Utahissa viime vuonna.AOP
Thomas Crooks, Tyler Robinson, Cole Tomas Allen – siinä on kolme nuorta miestä, jotka ovat olleet valmiita tarttumaan aseisiin Trumpia ja hänen lähipiiriään vastaan, mutta joiden taustasta ei ole noussut esiin selkeää, organisoitua verkostoa.
Pennsylvanian huolellisesti suunniteltu isku
Pennsylvaniassa vuonna 2024 20-vuotias Thomas Crooks valmisteli iskunsa huolellisesti mutta hänen motiivinsa jäi lopultakin epäselväksi. Crooks melkein onnistui surmaamaan silloisen ex-presidentin ja presidenttiehdokkaan Donald Trumpin puhujalavalle. Tämän epäonnistuttua Crooks kuoli salaisen palvelun tarkka-ampujien luoteihin.
Crooks valmisteli tekonsa tarkkaan: hän tutki aluetta huolellisesti etukäteen, harjoitteli ampumista ja valitsi ampumapaikan rakennuksen katolta.
Hän ampui kahdeksan laukausta, haavoitti Trumpia korvaan ja tappoi yhden yleisössä olleen henkilön. Turvallisuusjoukot surmasivat ampujan sekunneissa. Tapauksen jälkeen sitä pidettiin vakavimpana turvallisuuspettymyksenä sitten vuoden 1981 yrityksen surmata presidentti Ronald Reagan.
Utahissa 22-vuotias Tyler Robinson oli viranomaisten mukaan nopeasti radikalisoitunut ja hän jätti viitteitä ideologisista vaikutteistaan mutta tutkinnasta huolimatta motiivista ei ole vieläkään täysin kirkasta kokonaiskuvaa. Hän päätyi ampumaan oikeistoaktivisti Charlie Kirkin keskelle tämän puhujatilaisuutta vuonna 2025.
Tyler Robinson saatiin kiinni lyhyen pakoilun jälkeen.AOP / Utah County Sheriff's Office
Robinson käytti kiikarikivääriä ja ampui etäältä, noin 130 metrin päästä. Kyse oli selvästi suunnitellusta teosta, jossa hyödynnettiin korkeaa ampumapaikkaa ja tarkkuusaseen etuja, mikä on sama peruslogiikka kuin Pennsylvaniassa.
Yhtäläisyydet eivät kuitenkaan rajoitu taktiikkaan. Myös tässä tapauksessa tekijä oli nuori mies, joka viranomaisten mukaan radikalisoitui suhteellisen lyhyessä ajassa. Ammuksista löytyneet ideologiset maininnat viittaavat poliittiseen motiiviin, mutta viranomaiset ovat varoittaneet tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Kaoottinen ampumistilanne Washingtonissa
Viime yönä Washingtonissa 31-vuotias kalifornialaismies eteni aseistautuneena turvatarkastuksen läpi kirjeenvaihtajaillallisille ilmeisenä tarkoituksenaan ampua presidentti Trump.
Epäilty on viranomaisten ja useiden uutislähteiden mukaan tunnistettu 31-vuotiaaksi henkilöksi nimeltä Cole Tomas Allen, ja hän oli samassa hotellissa hotellivieraana. Mies on kotoisin Torrancesta, Kaliforniasta. Hänen osaltaan koko motiivi ja ideologinen tausta on toistaiseksi hämärän peitossa.
Allenin toiminta vaikuttaa impulsiivisemmalta ja kaoottisemmalta kuin aiemmissa väkivallanteoissa. Ampumista yritettiin lähietäisyydeltä ja tilanne oli alusta lähtien sekava, ei niin harkittu ja järjestetty kuin kahdessa edellisessä tapauksessa.
Trump jälleen uhmakkaan rohkeana
Trumpin kohdalla yhtäläisyyksiä Pennsylvanian tapaukseen korostaa presidentin oma uhmakas asenne:
Muistamme rajut kuvat Pennsylvanian tilaisuudesta, jossa luoti raapaisi Trumpia, turvamiehet syöksyivät paikalle, ja lopulta Trump poistui omin jaloin paikalta, uhmakkaasti nyrkkiään heilutelleen.
Nämä kuvat Pennsylvaniasta 2024 muistetaan.
Tälläkin kertaa ampuja epäonnistui, mutta jälleen Trump osoitti tuttua kovapintaisuuttaan:
– Mikä ilta Washingtonissa, salainen palvelu ja viranomaiset tekivät loistavaa työtä. Ampuja on otettu kiinni ja olen ehdottanut, että annetaan show’n jatkua, Trump kirjoitti pian tapahtuneen jälkeen Truth Social -alustallaan.
Hän siis olisi ilmeisesti halunnut jatkaa illallisia ampumisen jälkeenkin. Näin ei kuitenkaan tehty.
Trump piti pian ampumistapauksen jälkeen tiedotustilaisuuden Washingtonissa.AOP
Nuoret radikalisoituneet miehet
Yhteistä kaikille näille tapauksille on kuitenkin se, että tekijät ovat nuoria miehiä jotka ovat radikalisoituneet nopeasti, pystyvät hankkimaan aseita ja joilla on kyky suorittaa teko varsin itsenäisesti siten että se joko onnistuu täysin kuten Kirkin tapauksessa tai onnistuu lähes täysin kuten Pennsylvaniassa.
Myös Washingtonin tapauksessa on sekavasta asetelmasta huolimatta ollut täysin ilmeinen riski että joko presidentti tai joku muu olisi saanut surmansa.
Yhteistä on myös sekavat ja vaikeasti analysoitavat motiivit. Tekijät eivät tunnu kuuluvan mihinkään selkeään ryhmittymään ja heitä yhdistää lähinnä viha kohteitaan kohtaan. Selkeä yhdistävä ideologia heiltä kuitenkin puuttuu.
Ei yhtenäistä ideologiaa
On tietysti selvää että syy on poliittinen ja Trump ja hänen MAGA-liikkeensä herättävät laajoissa kansanjoukoissa raivoa.
Tästä nähtiin kirkas esimerkki, kun tammikuussa sadat tuhannet ihmiset osoittivat mieltään eri puolilla Yhdysvaltoja maahanmuuttoviranomaisia vastaan. Nuo mielenilmaukset kiihtyivät väkivaltaisiksi sen jälkeen, kun ICE-agentti ampui 37-vuotiaan Renee Nicole Goodin kuoliaaksi Minneapolisissa vähintäänkin epämääräisin perustein.
Silti yksinäisten susien aseiskuissa Trumpia ja hänen lähipiiriään vastaan ei tunnu korostuvan esimerkiksi maahanmuuttopolitiikka tai mikään muukaan yksittäinen poliittinen ideologia. Tekijöitä ei tunnu yhdistävän mikään tietty kansanliike vaan yksinäisten susien yleinen viha MAGA-ideologiaa kohtaan. Tämä tekee Yhdysvaltojen kokonaistilanteesta ja poliittisen väkivallan kokonaiskuvasta vaikeasti ennakoitavan.
Teoissa korostuu yksilön päätös, yhden ihmisen halu tehdä väkivallanteko. He eivät tunnu olevan osa mitään laajempaa aatteellista projektia tai poliittista liikettä. Se erottaa nämä teot myös monista historiallisista poliittisen väkivallan teoista.
Poliittisen väkivallan uusi normaali
Pelottavin johtopäätös on kuitenkin ilmiön toistuvuus. Kun samaan poliittiseen johtajaan kohdistuu useita ampumistapauksia lyhyen ajan sisällä, kyse ei ole enää yksittäisistä poikkeuksista.
AFP / Lehtikuva
Poliittinen väkivalta alkaa vaikuttaa järjestelmän osalta, ei yksittäiseltä poikkeukselta. Se vaikuttaa väistämättä jo politiikan tekemiseenkin: turvallisuus kiristyy, tilaisuudet muuttuvat entistä kontrolloidummiksi ja uhka vaikuttaa varmasti myös retoriikkaan. Tätäkin tullaan kohta käyttämään vaaliaseena.
Pennsylvanian hyökkäys vaikutti suoraan politiikkaan mobilisoimalla kannattajia ja vahvistamalla Trumpin asemaa vaalikamppailussa. Washingtonin tapauksen vaikutukset riippuvat siitä, mitä tekijän motiivista lopulta selviää.
Mirja Kivimäki on MTV Uutisten ulkomaantoimituksen päällikkö ja taustaltaan entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja. Hän seuraa monipuolisesti kansainvälistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa sekä puolustussektoria. Ole yhteydessä, jos haluat antaa näihin kytkeytyviä uutisvinkkejä.