Missä välissä ne pienten lasten vanhemmat nauttivat toistensa seurasta? Vai tapahtuuko tätä ollenkaan?
Kohtauksia eräästä lapsiperheestä:
Kohtaus 1:
Hämärä makuuhuone. Pariskunta on hekuman huipulla. Nautinnon keskeyttää lastenhuoneesta kuuluva huuto: ”äitiiii!”. Kolme vaihtoehtoa: 1. Jatkaa toimintaa välittämättä jälkikasvun ”hädästä”. 2. Lopeta ja riennä alasti lastenhuoneeseen. (ei tee enää mieli jatkaa tämän jälkeen). 3. Näiden kahden yhdistelmä, jatka mutta huutele lastenhuoneeseen mikä hätänä ja toivo, että suullinen lohduttelu helpottaa lapsen hätää. (yleensä ei helpota).
Kohtaus 2:
Jälleen hämärä makuuhuone. Pariskunta on taas nauttimassa toistensa seurasta. Yhtäkkiä paikalle hoipertelee uninen lapsi joka kömpii sänkyyn tajuamatta mitään. Kumpikin loikkaa omalle puolelleen sänkyä salaman nopeasti. Maataan hetki hiljaa paikoillaan, odotetaan, että lapsi nukahtaa uudestaan ja mennään toiseen huoneeseen jatkamaan. Tyhjä lastenhuone käy oikein hyvin.
Kohtaus 3:
Sama paikka, sama tapahtuma. Nyt lapsi kipittää silmät kirkkaina vanhempien makuuhuoneen ovelle. Aika pysähtyy. Lapsi perääntyy hiljaa omaan huoneeseensa ja menee omaan sänkyyn nyyhkimään. Äiti perässä selittelemään: ”me vain isin kanssa leikittiin”. Ja ei kun odottamaan koska lapsi ottaa tämän ”leikin” puheeksi esimerkiksi hiekkalaatikolla naapureiden kanssa.