SE:tä jahdannut juoksija pettyi: "Tämä oli menetetty mahdollisuus"
Joonas Rinne voitti Lappeenrannan ennätyskokeena mainostetun 1 500 metrin kilpailun komealla kirillä ja uran toiseksi parasta aikaa sivuavalla tuloksella 3.37,80. Hän jäi puolitoista sekuntia Suomen ennätyksestä ja 15 sekunnin sadasosaa parin viikon ikäisestä ennätyksestään.
Kilpailun jänikseltä Ville Lampiselta oli tilattu ennätysvauhti 3.36:een. Vetoapu ei kuitenkaan kelvannut juoksijajoukolle.
– Ville juoksi, mitä oli tilattu, mutta kukaan ei lähtenyt hänen vauhtiinsa. Ei löytynyt menohaluja. Se vähän turhauttaa, sillä olot olivat nyt otolliset hyvään tulokseen, Rinne harmitteli.
– Tämä oli menetetty mahdollisuus.
Rinne huomasi nopeasti, ettei ennätykseen ole mahdollisuutta.
– Oli turha lähteä yksin kiskomaan Villeä kiinni. Sen jälkeen keskityin vain voittamaan tämän kilpailun, ja voittoon olen tyytyväinen. Kirit irtoavat nyt hyvin, Rinne totesi.
Rinne tavoittelee kuun lopulla Lahden Kalevan kisoissa neljättä perättäistä 800:n ja 1 500 metrin tuplamestaruutta. Ohjelma on edelliskertoja rankempi, kun myös 1 500 metrillä juostaan alkuerät.
– Tulee neljä kilpailua neljään päivään, Rinne naurahti ankaralle urakalle.
Rinteen vauhdikkain haastaja 1 500 metrillä on Santtu Heikkinen, joka ei ehkä ollut täysin palautunut alle 23-vuotiaiden EM-kisoista. Heikkinen sijoittui Lappeenrannan juoksussa kuudenneksi ajalla 3.39,57. Hän jäi ennätyksestään vajaat puolitoista sekuntia.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
15:30
Yksityisen terveyspalvelualan kuvantamiseen lakkovaroitus
-
15:11
NHL:ssä nähty suomalaispakki palaa Eurooppaan
-
15:08
Suora lähetys kello 16: Taylor Swift -fanit kokoontuvat tekemään ystävyyskoruja
-
15:02
MM-jääkiekosta julkaistiin kiistanalainen lista – Venäjällä tyrmistyttiin: "Skandaali"
-
15:02
Nukaristen perhe sai hurjan herätyksen äitienpäivään: "Älä mene ulos, kuistilla on karhu" – katso poikkeuksellinen video
-
14:59
Poliisi muistutti tärkeästä asiasta paljonpuhuvalla kuvalla: "Ei riitä, että vaihtaa nastarenkaat kesärenkaisiin..."
-
14:55
Suomen suurin tietomurto paljastui Helsingissä: Koskee jopa 100 000 henkeä, "seuraukset vakavia" – tekijästä ei tietoa
-
14:48
Poliisi: Alle 15-vuotias ampui Iisalmessa asuinalueella
-
14:39
Niko Saarinen otti Suurmestarin haasteen vastaan – katso hulvaton suoritus
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
Lataa lisää