Wilma Heltelän tähtäimessä on voittaa reilun kuukauden kuluttua EM-mitali. Suomen seivästähtien ykkönen kertoo tavoitteensa nyt julkisesti MTV Urheilulle, sillä Ateenan huippukisa antoi vakaan selkänojan.
Lue myös: Wilma Heltelä pamautti parhaan tuloksensa vuosiin! Hätyytteli Suomen ennätystä
Heltelä hyppäsi sunnuntaina Kreikassa voittoon tuloksella 481. Otatus sivuaa suomalaisen uran kakkostulosta. Lukemat ovat olleet viime vuosina tiukassa, sillä vastaavaan tulokseen Heltelä pääsi edellisen kerran 2,5 vuotta sitten.
– Se on muhinut pinnan alla. Alkukauden kisoissa fysiikka on ollut aika hyvässä iskussa jo pitkään. Tämä on vähän sellainen itseluottamuslaji myös. Tässä on kerännyt sellaista varmuutta omasta pystymisestä kauden ekoissa kisoissa, Heltelä sanoo kisan jälkeen MTV Urheilulle.
28-vuotias urheilija oli ennen tätä iltaa hypännyt kuluvalla kaudella parhaimmillaan 460. Viikko sitten Pariisin Timanttiliigassa vaatimaton 445 toi jumbosijan.
– Tänään homma lähti hyville raiteille heti alkuunsa. Olosuhteetkin olivat hyvät, niin sai uloskin sitä, että missä kunnossa on. Harvinaisen kivalta tuntui hypätä pitkästä aikaa tuolla tavalla, Heltelä jatkaa.
On sivuseikka, oliko Heltelällä tarve todistaa ulkopuolelle, että hän on edelleen Euroopan kärkiurheilija. Tärkeintä on näyttää itselleen, hän sanoo.
– Pitkä matka on käyty siitä edellisestä 480:n ylityksestä. Tietyssä vaiheessa tässä on lähdetty aika nollasta ja eri tavalla uudestaan rakentamaan.
Heltelän viime vuodet ovat olleet vastoinkäymisten sävyttämiä. Alkukaudella voimaharjoittelussa päähän tärähti levypaino, minkä vuoksi aivotärähdys piti suomalaista levossa.
– Tämä on ollut pienin askelin tuloillaan jo hyvän aikaa. Heti kun siitä päätällistä selvisi, niin alkukesän on näyttänyt tosi hyvältä.
– Pakko sanoa, että kyllä mä olen tarvinnut tosi paljon myös sitä, että läheiset ihmiset ja laji-ihmiset ovat antaneet ulkopuolelta tsemppiä siihen, että tekeminen näyttää hyvältä, hän lisää.

