Jääkiekon SM-liigan Rauman Lukko, turkulainen TPS ja Porin Ässät saivat keskiviikkona tiedon valtion niille jakamista kustannustuista.
Ässät sai kustannustuen toisen kierroksen haussa 155 376,78 euroa, TPS:n potti oli 103 471,10 euroa ja Lukon 96 015,65 euroa. Kolmen seuran kokonaissumma oli reilut 354 000 euroa.
Kaikkiaan 11 liigaseuraa sai tukea jo 14. tammikuuta. Tuolloin summat vaihtelivat Jukurien reilusta 60 000 eurosta Tapparan 475 000 euroon saakka.
Tukien taustalla ovat koronapandemian aiheuttamat talousvaikeudet. Myönnetty tukisumma suhteutuu seuran tulonmenetyksiin viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 1.6.-31.10. verrattuna.
Yrityksen liikevaihdon on pitänyt pudota tarkastelujaksolla vähintään 30 prosenttia, jotta tukea on mahdollista saada. Tukisumma voi olla maksimissaan 500 000 euroa.
Kärpät on ainoa liigaseura, joka ei ole hakenut kustannustuki 2:sta. Oululaisseuran osalta hakutilanne on hankala, sillä samaan Oulun Kärpät -konserniin kuuluvat myös tapahtumaliiketoimintaa harjoittava Qstock Oy ja työvoimavuokrausta harjoittava Työtahti Oy.
Kustannustuen toisen kierroksen haku on käynnissä vielä helmikuun loppuun saakka.
Elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoi MTV Urheilulle viikko sitten, että kustannustuen kolmas kierros on jo suunnitteilla. Vertailujaksoksi kolmannelle kierrokselle on suunniteltu ajanjaksoa marraskuusta tammikuun loppuun. Hakuaika käynnistyisi maaliskuun lopulla.
Jää nähtäväksi saavatko SM-liigaseurat tarpeeksi apua kustannustuesta, sillä liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen on puhunut jopa 15 miljoonan euron akuutista tarpeesta. Tämä vaatisi valtion suoraa tukea, mitä ei ole ministeriöiden linjausten perusteella tulossa.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:49
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
20:48
Oliver Helander kovassa iskussa – paiskasi reilusti yli 80 metriä
-
Lataa lisää