Talouskasvuarvioita on korjattava alaspäin Iranin sodan takia. "En nuku kovin hyvin", myöntää työministeri Matias Marttinen.
Jos Iranin sota pitkittyy, Suomen tämän vuoden talouskasvu jää tulematta.
Näin sanoo työministeri Matias Marttinen (kok.) MTV:n Uutisextrassa.
– Uskon, että talouskasvuarvioita joudutaan leikkaamaan alaspäin tästä tilanteesta johtuen, Marttinen toteaa.
– Jos tilanne jatkuu pidempään, tosiasiassa käy niin, että tämän vuoden talouskasvu tullee valitettavasti pyyhkiytymään pois.
"Oltiin menossa parempaa kohti"
Valtiovarainministeriö ennusti joulukuussa Suomen bruttokansantuotteelle tälle vuodelle 1,1 prosentin ja ensi vuodelle 1,7 prosentin kasvua.
Lähi-idän sotatoimien ja maailmankauppaa hyydyttävän Hormuzinsalmen sulun kaltaisia uutisia ei tarvittaisi nyt lainkaan.
Ostovoima ehti loppuvuonna jo parantua ja tehtyjen työtuntien määrä lähteä Marttisen mukaan kasvuun.
– Nyt juuri oltiin menossa jo parempaa kohti, Marttinen valittelee.
