Älä anna ulkonäön hämätä! Vaikka sitä voi olla vaikea uskoa, näillä lapsilla on samat vanhemmat.
Valokuva kahdesta sisaruksesta ja heidän vanhemmistaan on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa erikoisesta syystä. Yleisö ei nimittäin millään ota uskoakseen, että kuvan lapset ovat biologisia sisaruksia.
"Genetiikka tekee hulluja asioita"
Perheenäiti paljastaa Facebookin Love What Matters -sivustolla, että lasten erilaiset ulkonäöt tulivat todellisena yllätyksenä myös vanhemmille.
Pian pariskunnan häiden jälkeen syntynyt Willimina Daisy on perinyt isältään tumman ihon ja kiharat hiukset. Koska esikoinen muistutti niin paljon isäänsä, toinen raskaus herätti perheen arvailemaan, kumpaa vanhemmista perheen toinen lapsi tulisi muistuttamaan.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
– Kun odotimme toista lastamme, Valentina Janea, vitsailin, että hänestä tulisi mini-minä, äiti kertoo.
Yllätys olikin melkoinen, kun heidän nuorimmaisensa syntyi vaaleaihoisena ja sinisilmäisenä. Hän todella oli kuin ilmetty äitinsä!
