Salamasuhde päättyi erohakemuksen jättämiseen – Noora Karma kommentoi: "Ero on aivan viimeinen ratkaisu"

Noora Karma jätti avioerohakemuksen toukokuussa. 

Videolla Noora Karma ja Jani Strömsholm kertovat mietteitään vanhemisesta.

Mentalisti Noora Karma jätti avioerohakemuksen yksin Itä-Uudenmaan käräjäoikeuteen 17. toukokuuta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Karma ja Jani Strömsholm kihlautuivat vuonna 2016 menivät naimisiin viime syyskuussa, eli liitto kesti alle vuoden. Facebook-päivityksestä selviää, että Karma on kuitenkin toiveikas liiton jatkumisesta. 

– Meneillään on harkinta-aika, jonka jälkeen toivomme sydämistämme että voisimme jatkaa elämää vielä yhdessä... Ero on aivan viimeinen ratkaisu. Nämä ovat aina surullisia asioita, jotka vaativat aikaa ja rakkautta, Karma kirjoittaa. 


Pari kertoi suhteensa alusta syksyllä 2017 Meidän tarina -ohjelmassa. Karma ja Strömsholm tapasivat toisensa lenkkipolulla. Suhteen alkua varjosti Karman julkisuus. 

– Aluksi oli vähän outoa ja ehkä vähän ärsyttävääkin, ettei voinut ihan vapaasti tehdä, mitä halusi, kun ei halunnut, että se olisi joka lehdessä. Se oli sitten kuitenkin joka lehdessä, Strömsholm muisteli ohjelmassa. 

Alkuvaiheen huolista huolimatta pariskunta jatkoi tapailua ja suhde eteni. Karmalle suhde Strömsholmiin oli siinäkin suhteessa ainutlaatuinen, että huippu-urheilijan kurinalainen elämä toi hänen elämäänsä kaivattua vastapainoa.

– Aikaisemmissa suhteissa on ollut taiteilijoita ja muusikoita ja taivaanrannanmaalareita, niin kuin ehkä itsekin vähän olen. Nyt on tosi kiva, kun hän on ihan eri alalla ja se vastapainottaa meidän elämäämme tosi paljon, että hän voi olla se säntillinen urheilija ja minä voin olla se taiteilija vapaasti, Karma toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat