Kansainväliset moottoripyöräjengit Helvetin enkelit ja Bandidos rantautuivat Suomeen ja kävivät jengisotaa 1990-luvulla.
Moottoripyöräjengien väkivaltainen "bikersota" 1990-luvulla liittyi Suomessa ennen kaikkea täysjäsenyyden tavoitteluun kansainvälisissä jengeissä.
Rikospaikan jengisodat-juttusarjaan haastatellun rikosylikonstaapeli (evp.) Mika Taurun mukaan nykypäivänä vastaavalaisen jengisodan riski on pieni, vaikka kansainväliset käänteet voivat näkyä myös Suomessa.
– Sinänsä en näe mitään varsinaista uhkaa siihen, Tauru sanoo.
Taurun mukaan Suomessa 1990-luvulla nähty jengiväkivalta liittyi siihen, että ryhmät hakivat asemansa vahvistamista ja pyrkivät niin sanottuihin täysväreihin kansainvälisissä organisaatioissa. Nyt suuret kansainväliset jengit ovat jo olemassa Suomessa, mikä vähentää tarvetta "näyttöihin" samalla tavalla kuin aiemmin.
– Sillä mitä tapahtuu ulkomailla, on aina heijastukset tähän suomalaiseen tilanteeseen, kun puhutaan kansainvälisistä jengeistä, sanoo Tauru.
Tanskassa oli ollut jo ongelmia
Rikollisten moottoripyöräjengien tulo Suomeen nousi viranomaisten tutkassa esiin jo vuonna 1992. Silloin suojelupoliisin edustaja mainitsi rikollisten moottoripyöräkerhojen mahdollisesta tulosta Suomeen.
– Tanskassa oli ollut pitkään isot ongelmat Helvetin enkeleiden ja Bandidoksen välillä, ja he tiesivät, mikä tämä ilmiö on, sanoo Tauru.
Poliisitutkinta toi jengit laajemmin julkisuuteen maaliskuussa 1993, kun poliisi pidätti kymmenkunta henkilöä epäiltynä törkeistä pahoinpitelyistä ja yhteyksistä Helvetin enkeleihin.
