Ryntääkö kansa perjantaina pumpuille? Näin bensiinin verotus kiristyy lauantaina – verottajan koura kahmaisee entistä enemmän

Elokuun alku tuo autoilevan ihmisen kukkarolle ikävän yllätyksen.
Autoilijat miettivät jo kuumeisesti tulevan viikonvaihteen mökkireissua. Pitäisikö tällä viikolla ajaa tankki tyhjäksi ja täyttää se perjantai-iltana? Pitäisikö hamstrata varatankkeja ja muita kanistereita perjantai-illan tankkaussessiota varten? Mökilläkin on se aggregaatti.
Autoilijain huoli johtuu lauantaina voimaan astuvista polttoaineiden veronkorotuksista. Polttoaineiden verotus kiristyy, kun moottoribensiinin, dieselöljyn ja niitä korvaavien biopolttoaineiden valmisteveroa korotetaan.
Fossiilisen moottoribensiinin vero nousee 5,71 senttiä litralta ja fossiilisen dieselöljyn 6,46 senttiä litralta. Korotus on sikäli merkittävä, että tällä hetkellä fossiilisen bensiinin litrahinnasta 70,25 eurosenttiä on valmisteveroa. Vastaavasti fossiilisen dieselin litrahinnasta 53,02 senttiä on veroa.
Fossiilisen bensiinin valmistevero nousee siis noin kahdeksan prosenttia ja fossiilisen dieselin noin 12 prosenttia. Uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen biopolttoaineiden litrakohtainen veronkorotus jää näitä jonkin verran alhaisemmaksi.
Elokuun alku autoilijalle karua
Nyt tarkkailemmekin silmä kovana Polttoaine.netin hintavertailusivustoa. Sen mukaan bensiini maksoi eilen tiistaina keskimäärin 1,376 euroa litralta, jos osti 95E10-laatua. 98E maksoi keskimäärin 1,457 euroa litralta. Dieselin litrahinta oli 1,190 euroa.
Kruunun rautainen koura kiristää otettaan autoilijan kurkusta elokuun alussa. Veronmaksajain keskusliitto on laskenut, että lisäkulu voi olla tavalliselle autoilijalle lähemmäs sata euroa vuodessa, jos korotukset menevät pumppuhintoihin.
Jo melko maltillisella 17 000 kilometrin vuosiajolla kululisäys on bensa-auton osalta noin 80 euroa ja diesel-auton osalta noin 70 euroa vuodessa.
Todellinen kipuraja kaukana
Vaikka moni autoilija tuskasteleekin veronkorotuksen kanssa, todellinen kipuraja ei ole vielä lähelläkään. Polttoaineveron nostaminen ei luultavasti vaikuta yksityisautoilun suosioon juuri lainkaan, ainakaan Traficomin tutkimusten mukaan.
Tutkimukset kertovat, että yksityisautoilu alkaisi vähentyä vasta, jos polttoaine maksaisi 2,26 euroa litralta tai enemmän. Kyseessä on vastaajien itsensä määrittelemä kipuraja, jossa ei eritellä sitä, onko kyseessä bensiini vai dieselpolttoaine.
Kaunaa ja katkeruutta veronkorotukset varmastikin hallintovallan kourissa kärvistelevissä alamaisissa herättävät. Veromuutoksen on laskettu siirtävän autoilijoiden bensarahoja kruunun kirstuun 254 miljoonaa euroa aiempaa enemmän vuosittain.
Uusimmat
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
06:35
Kriitikko Arttu Seppänen PMMP:n porua herättäneistä festarikeikoista: "Tällä lailla konserttibisnes nykyään toimii"
-
06:34
Venäjän hyökkäysoperaatio Kupjanskin suunnalla hidastunut – MTV seuraa sotaa
-
06:31
Oletko tullut ajatelleeksi? Tässä tapauksessa autoilija saa ajaa päin punaisia – "Osa tietää, osa ei"
-
06:28
Katleena Kortesuon tiedot varastettiin – "Joudun lopun elämäni maksamaan omaehtoisesta luottokiellosta"
-
06:17
Näin yritysjohtaja vainosi eläkeläisnaapureitaan: Parkkeerasi poikittain pihatielle, tunkeutui tontille ja vihjaili lehdessä laittomuuksista
-
06:13
Kaja Kallas tänään Suomessa – kaksi kolmasosaa virolaisista haluaa hänen eroavan
-
06:10
Yli 2 500 Eurooppaan yrittänyttä kuollut tänä vuonna Välimerellä
-
06:02
Argentiinassa tuhannet naiset marssivat puolustaen aborttioikeutta
-
06:02
Hauholainen Timo kasvatti kurpitsan, jonka koko yllätti miehen itsensäkin: "Halloweenina se on tarkoitus kaivertaa"
-
06:02
Jukka Jalosen seuraaja selvillä – näin leijonakuningas kommentoi Antti Pennasen päävalmentajapestiä
-
05:56
Aborttiklinikan polttanut 22-vuotias nainen tuomittiin vankilaan Yhdysvalloissa
-
05:47
Kommentti: Viikonloppu voi tuoda mukanaan ongelman Natolle ja EU:lle
-
05:45
Ruotsi harkitsee armeijan käyttöä jengejä vastaan – "Laki ei ole jengisotaa ja lapsisotilaita varten, mutta se muuttuu nyt"
-
05:33
Tesla haastettu oikeuteen rasismin vuoksi
-
05:28
Peru sulkee osia Machu Picchusta – syynä ihmiset
-
05:23
SVT: Tukholmassa on 150 kohdetta, joissa poliisi odottaa tapahtuvan väkivaltaa
-
05:01
Salkkarit-Cindyn kohtalo jää dramaattisen käänteen jälkeen avoimeksi – hahmo ja näyttelijä poistuvat ainakin toistaiseksi sarjasta
-
23:53
Ruotsin entiseltä pääministeriltä ehdotus – Suomesta poliiseja avuksi jengiväkivallan torjumiseen
-
22:52
Paulus Arajuuri lopettaa pelaajauransa – "En ole pystynyt antamaan kaikkeani joka päivä"
-
Lataa lisää