Raskaana oleva nainen sairastui mystisesti – lääkärit ymmällään: "Hän ei voinut edes pidellä vauvaansa"

Onko lantionpohjatreenistä hyötyä seksissä? 1:01
Kannattaako lantionpohjalihaksia treenata? Katso vastaus videolta.

Raskaana oleva nainen menetti toimintakykynsä mysteerisairauden vuoksi. Nyt tilanne on paranemaan päin. Aiheesta uutisoi muun muassa Stuff.co.nz-sivusto.

Uusiseelantilaisella Jazmin Hunterilla todettiin hydrokefalia, kun hän oli 13-vuotias. Kyseessä on aivo-selkäydinnestekierron häiriö. Siinä aivoihin kertyy nestettä.

Tytön aivoihin asennettiin muutama vuosi sitten ihon alla kulkeva venttiilillä varustettu sunttiletku, joka on yleinen hydrokefalian hoitokeino. Sen avulla muun muassa säädellään nesteen virtausta paineen perusteella.

Vuosien varrella Jazmin on ollut useaan otteeseen sairaalassa komplikaatioiden takia. Ongelmat suntin kanssa jatkuivat ja elokuussa Jazmin päätyi sairaalaan.

Ongelmaton alkaraskaus

Tuolla sairaalareissulla Jazmin sai kuulla olevansa raskaana. Vauvan laskettu aika olisi maaliskuun 31. päivä.

Raskaus sujui ongelmitta tammikuun lopulle saakka. Tytön äiti Barbara kertoo, että Jazminilla oli tapana nukkua paljon, hän oli unelias eikä hän ollut herätä syömään. Lopulta hänet vietiin sairaalaan, jossa hänen vointinsa heikkeni sitä mukaa, kun viikot vierivät.

Lääkärit ymmällään

Jazminin aivoja operoitiin kolmesti. Lisäksi hänelle tehtiin lukuisia magneettikuvauksia, aivosähkökäyräkuvauksia ja verikokeita. Kirurgit eivät saaneet selville, missä ongelma piili.

Jazmin alkoi menettää puhekykyään ja kykyään pureskella. Hän ei myöhemmin pystynyt liikuttamaan kehoaan ja tarvitsi Barbaran mukaan hoitoa miltei ympärivuorokautisesti.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Vauva syntyi keskosena

33. raskausviikolla kirurgit päättivät, että oli parasta aloittaa synnytys. Theo-poika syntyi keisarileikkauksella 14. helmikuuta.

– Hän ei voinut edes pidellä vauvaansa. Heidän piti tuoda vauva hänen luokseen, jotta he pääsisivät ihokosketukseen.

Valoa tunnelin päässä

Nyt Jazminin voinnissa on tapahtunut edistystä kohti parempaa. Hän on alkanut syödä ja kävellä. Hän voi myös pidellä poikaansa sylissään. Barbaran mukaan Jazmin on alkanut myös muodostaa lauseita ja kommunikoida, jos hän tarvitsee jotain.

Syytä Jazminin olotilaan ei edelleenkään tiedetä. Lääkärit jatkavat hänen tarkkailuaan.

– Jäämme odottamaan, miten hän selviytyy tästä.

Theo on edelleen vastasyntyneiden teho-osastolla. Hän voi hyvin.

Lue myös:

    Uusimmat