Rahalla voi sittenkin ostaa onnea – kunhan ostaa oikeita asioita
Vanha sananlasku kertoo, ettei rahalla voi ostaa onnea. Uusi brittitutkimus on kuitenkin asiasta eri mieltä.
Psychological Science -lehden tiedeartikkelissa todetaan, että rahalla voi todellakin ostaa onnea, kunhan ostaa oikeita asioita.
Tutkimuksessa koehenkilöiden ostot jaettiin 112 eri luokkaan, kuten hyväntekeväisyyteen ja ystävien kanssa syömiseen. Kaikki ostokset liitettiin lisäksi johonkin viidestä persoonallisuustyypistä, joita olivat muun muassa avoimuus ja tunnollisuus.
Tulokset olivat erittäin hämmentäviä. Ihmisten ostosten todettiin nimittäin olevan yhteydessä heidän persoonallisuuteensa. Esimerkiksi ulospäinsuuntautuneet henkilöt käyttivät eniten rahaa ulkona syömiseen tai ystäviensä kanssa ajan viettämiseen.
Varmista, että ostat mitä todella haluat
Tutkimuksessa paljastui myös hyödyllistä tietoa onnellisuudesta. Ihmiset, jotka käyttivät rahaa heidän persoonalleen tyypillisiin ostoksiin, olivat raportin mukaan keskimääräistä tyytyväisempiä elämäänsä.
– Tutkimuksemme rikkoo rajoja. Se osoittaa, että rahan kuluttaminen voi lisätä onnellisuutta, kunhan sen kuluttaa tavaroihin ja palveluihin, jotka vastaavat ihmisen psykologisia tarpeita, tutkija Joe Gladstone kertoo.
Toisin sanoen, voit siis huoletta lähteä shoppailemaan, kunhan kohdistat ostoksesi todella siihen, mihin haluat.
Video: Jos työnteko ei nappaa, kokeile näitä hauskoja vinkkejä.
Lähde: PsychologicalScience
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää