Pysäköinti muuttuu Helsingissä jopa 150 asuinkadulla – katso, joudutko etsimään autollesi uuden paikan
Helsingissä tehostetaan jalkakäytävien auraamista ja hiekoittamista puuttumalla autojen pysäköintiin.
Helsingin kaupungin kaupunkiympäristö kertoo sosiaalisessa mediassa, että asuinkatujen kadunvarsipysäköintiin on tulossa muutoksia. Tarkoituksena on helpottaa ja parantaa jalkakäytävien talvikunnossapitoa.
Kaupungin mukaan ympärivuotiset muutokset tulevat koskemaan noin 150 tonttikautua kantakaupungin ulkopuolella. Osalla alueista pysäköintipaikkojen määrä vähenee, toisaalla taas lisääntyy. Oman asuinalueesi tarkat muutokset löydät kaupungin julkaisemasta dokumentista.
Muutokset ovat esimerkiksi pysäköinnin kieltämistä jalkakäytävän puolella joko pysyvästi tai tiettyyn kellonaikaan tai pysäköinnin siirtämistä kadun toiselle puolelle.
Esimerkiksi Kumpulassa muutokset koskevat neljää katua, joista kaikille asetetaan uusia pysäköintikieltoja, mutta pysäköintipaikkojen määrä pysyy silti samana. Pukinmäessä pysäköintipaikkojen määrä jopa lisääntyy. Sen sijaan esimerkiksi Länsi-Herttoniemessä ja Kulosaaressa paikkojen määrä vähenee.
Kaupungin tavoitteena on päästä auraamaan ja hiekoittamaan jalkakäytävät nopeammin.
Artikkeli jatkuu julkaisun alla.
Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.
– Toimivammalla talvikunnossapidolla voidaan vähentää jalankulkijoiden liukastumisia ja kaatumisia, jotka ovat jalankulkijoiden yleisimpiä loukkaantumissyitä, kaupunki kertoo verkkosivuillaan julkaistussa talvikunnossapitoa ja pysäköintiä koskevassa ohjeistuksessa.
– Nyt etenkin kapeat jalkakäytävät päästään puhdistamaan lumesta vasta, kun pysäköidyt ajoneuvot on siirretty pois aurauskaluston tieltä. Tämä hidastaa lumenpoistoa huomattavasti ja aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia.
Kaupunki vakuuttaa, että suunnittelussa on tutkittu pysäköintipaikkojen käyttöasteita.
– On varmistettu, että paikkoja on riittävästi myös jatkossa.
Muutosten on määrä astua voimaan pääosin vuoden 2023 aikana.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää