Pyöristynyt Robbie Williams: Suklaa tulisi kieltää!

Muusikko Robbie Williams haluaisi toimia suunnittelemansa bokserimalliston mallina, mutta vuoden sisään kertyneet ylimääräiset kilot ovat tähden mukaan esteenä. Mies myöntää olevansa koukussa suklaaseen.

Pian isäksi tuleva Muusikko Robbie Williams, 38, kertoo lihoneensa lopetettuaan tupakoinnin viime vuonna. Vaatesuunnittelusta kiinnostunut laulaja on haaveillut poseeraavansa suunnittelemansa miesten alusvaatemalliston mallina jalkapalloilija David Beckhamintapaan, mutta mies väittää ylimääräisten kilojen olevan suunnitelman tiellä, vaikka poseerasi kesällä varsin timmin näköisenä Twitterissä julkaisemassaan kuvassa.

– Mallina työskentely itse suunnittelemissani alusvaatteissa on jotain, mistä olisin ehdottomasti kiinnostunut, mutta en pysty erottamaan itseäni suklaasta juuri nyt. Lopetin tupakoinnin ja sain kymmenisen lisäkiloa, joten ajattelin että okei: pillihousut eivät ole meikäläistä varten, ei muuta kun salille, Williams kertoo.

Williams paljastaa olevansa heikkona Revels-suklaakarkkeihin, joita hän vakuuttaa faniensa tarjoavan turhankin usein.

– Minun on vain pidettävä itseni poissa ruokakomerosta. Olen pian neljäkymmentä, joten painoa on pudotettava nyt tai ei koskaan. Suklaa tulisi kieltää. Fanieni pitäisi lakata antamasta minulle suklaata! Williams jatkaa.

Williams myöntää, ettei tiedä paljoakaan vaatesuunnittelusta, mutta paljastaa toivovansa olevansa myöhemmällä urallaan yhtä menestynyt kuin tähänkin asti.

– Johtoporras kysyi, haluaisinko tehdä oman vaatemalliston. Mietin, että olen käyttänyt vaatteita koko elämäni, enköhän siis tiedä, miten homma toimii, Williams velmuilee.

AVA

Lähde: Contactmusic.com

Kuvat: Getty Images

Lue myös:

    Uusimmat