Portsareina tutustuneet kaverukset päättivät lyödä rahoiksi ja toivat Suomeen 35 kiloa amfetamiinia – "Sulla on mahdollisuus yli 100 000 euron vuosituloihin"

Oikeus jakoi pitkiä huumetuomioita porukalle, joka toi Suomeen 35 kiloa amfetamiinia. Syyttäjä vaati joukkiolle rangaistuksia yhteensä 50 kilosta amfetamiinia ja kilosta kokaiinia, mutta oikeus hylkäsi syytteet enemmälti.

Rikokset tapahtuivat 2021–2022 Jyväskylässä.

Vyyhdissä oli kolme kolmekymppistä päätekijää, jotka tunsivat toisensa järjestysmiestöiden kautta. Miehillä ei ollut aiempaa rikostaustaa.

– Sulla on mahdollisuus yli 100 000 euron vuosituloihin nettona, yksi miehistä viestitti toiselle.

– Kieltäytyminen voi antaa duunarin elämän, turvaa perhettä, eläkettä, 40 vuotta samassa duunissa 7–16 jne. Kyllä -vaihtoehto on kuin välittömästi vaikuttava streroidikuuri. Tajuat mihin sinulla oikeasti on munaa. Siirryt välittömästi 40 tuntia viikossa -tyylistä 24/7 ammattirikollisen elämäntyyliin.

Käräjäoikeus katsoi viestin tarkoittaneen sitä, että kirjoittaja motivoi kaveriaan huumeiden maahantuontiin.

Motivointipuhe tuotti tulosta ja kaveri lähti mukaan huumeiden maahantuontiin. Sadan tonnin vuositulot jäivät tosin pelkäksi unelmaksi ja ammattirikollisen elämäntyyli osoittautui vankilassa istumiseksi.

Lähes koko satsi takavarikkoon

Mieskolmikko järjesteli Hollannista Ruotsin kautta Suomeen 35 kiloa amfetamiinia. Kun kolmikko oli saanut aineen maahan, he säilyttivät sitä vuorotellen asunnoissaan ja myös erään tuttavansa asunnossa.

Ilmasotakoulussa vääpelinä työskennellyt tuttava oli niin ikään toiminut portsarina ja tutustunut kolmikkoon sitä kautta. Poliisi takavarikoi hänen autotallistaan lähes 23 kiloa amfetamiinia, valtavan satsin dopingaineita ja läjän laittomia ampuma-aseita, kuten konepistooleja.

Huumehommiin ryhtyminen toi vääpelille kuusi vuotta vankeutta, viraltapanon ja sotilasarvon menetyksen.  

Seuraavan parin kuukauden sisällä poliisi takavarikoi aineista vielä noin kahdeksan kiloa. Seitsemän kiloa amfetamiinista löytyi motivointipuhetta pitäneen miehen kotoa ja kilo myyntitilanteesta.

Kaikkiaan kadoksiin jäi nelisen kiloa amfetamiinia.

Huumelasti kutistui

Syyttäjän mukaan mieskolmikko toi Suomen kaikkiaan 50 kiloa amfetamiinia ja kilon kokaiinia. Tähän viittasivat monet viestit, jotka poliisi sai talteen yhden miehen puhelimesta.

Viesteissä puhuttii 50 amgfetamiinikilosta ja yhdestä kokaiinikilosta, joiden katukauppa-arvo on yhteensä kolme miljoonaa euroa. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, että amfetamiini oli ollut löydettäessäkin yhä kosteaa, jonka takia nesteen haihtuminen oli vaikuttanut sen painoon.

Tästä syystä huumetta ei oikeuden mukaan jäänyt välttämättä kovinkaan paljoa kadoksiin.

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi jutun päätekijät pitkiin vankeustuomioihin. 

Niki Antoni Strandén, 30, sai kahdeksan vuotta ja kolme kuukautta ehdotonta vankeutta. Lauri Paavo Antero Huuskonen, 32,  sai kahdeksan vuotta ehdotonta ja Pete Heikki Elmeri Bergqvist, 27, sai 6,5 vuotta ehdotonta vankeutta.

Ilmasotakoulun vääpelin lisäksi ensikertalaisten huumeyrittäjyys toi eri pituisia ehdollisia vankeustuomioita kolmelle henkilölle.

Lue myös:

    Uusimmat