Ilmasotakoulun vääpeli menetti sotilasarvonsa ja sai kuusi vuotta vankeutta törkeistä rikoksista – säilytti kotonaan miljoonan euron amfetamiinierää

Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut Ilmasotakoulun vääpelin kuuden vuoden vankeuteen useista törkeistä rikoksista. Vankeusrangaistuksen lisäksi oikeus määräsi hänet viralta pantavaksi sekä menettämään sotilasarvonsa.

Oikeuden mukaan Atte Juhani Poikonen, 41, syyllistyi kahteen törkeään ampuma-aserikokseen, yhteen törkeään huumerikokseen, törkeään dopingrikokseen ja palvelusrikokseen.

Hän myönsi kaikki syytteet, paitsi toisen törkeän ampuma-aserikoksen kohdalla hän katsoi syyllistyneensä vain perusmuotoiseen ampuma-aserikokseen. Lisäksi hän sanoi, että oli pitänyt hallussaan hieman vähemmän huumeita kuin mitä syytteessä oli.

Poikonen tuomittiin osana isompaa huumejuttua, jossa muun muassa tuotiin suuria määriä amfetamiinia Hollannista Suomeen. Kokonaisuudesta tuomittiin ehdottomaan vankeuteen myös useita muita ihmisiä. Oikeudessa Poikonen kertoi tutustuneensa osaan kanssasyytetyistään portsarihommissa.

Tuhannen euron palkkio säilyttämisestä

Oikeuden mukaan Poikosen vakavin rikos oli törkeä huumerikos, jossa hän oli oikeuden mukaan säilyttänyt asunnossaan 25:tä kiloa amfetamiinia. Syyttäjän mukaan Poikosen hallussa pitämien huumeiden arvo katukaupassa olisi ollut vähintään miljoona euroa.

Poikonen kertoi, että hänelle oli luvattu säilyttämisestä tuhannen euron palkkio. Lisäksi hän myönsi ostaneensa huume-erästä kilon itselleen myydäkseen sen eteenpäin.

Poliisi löysi Poikosen kotoa myös useita laittomasti hänellä olleita sarjatuliaseita, käsiaseita sekä ampuma-aseiden lippaita. Kahden konepistoolin osalta oikeus katsoi, että kyseessä olivat erityisen vaaralliset ampuma-aseet.

Palvelusrikoksesta hänet tuomittiin muiden rikosten johdosta.

– Poikonen on sotilaana, palvellessaan Ilmasotakoulussa vääpelinä, rikkonut tai jättänyt täyttämättä palvelukseen kuuluvan velvollisuuden – – Poikosen menettely on ollut omiaan vaarantamaan luottamusta Puolustusvoimille kuuluvien tehtävien asianmukaiseen hoitoon, syyttäjä katsoi.

Lue myös:

    Uusimmat