Poliisi paljasti Lahden kokaiinikaupan, jossa on epäiltynä yhdeksän henkilöä.
Poliisi on paljastanut laajan ja useita vuosia toimineen kokaiiniverkoston Lahdessa.
Poliisin esitutkinnan mukaan verkosto hankki kokaiinia pääkaupunkiseudulta ja levitti sitä edelleen Lahden alueella.
Poliisi epäilee, että huumausaineiden levitykseen on osallistunut ainakin yhdeksän henkilöä, jotka ovat syntyneet pääosin vuosien 2004–2008 välillä. Nuorin rikoksesta epäilty on syntynyt vuonna 2010.
Epäillyt muodostivat tiiviin kaveripiirin, jonka jäseniä yhdistivät keskinäiset suhteet sekä yhteydet Lahden Mukkulan alueeseen. Kaikki rikoksesta epäillyt ovat maahanmuuttajataustaisia.
12 kiloa kokaiinia
Poliisin mukaan epäillyt toivat Lahteen viikon välein noin 200 gramma kokaiinia. On mahdollista, että epäillyt toivat Lahteen kaiken kaikkiaan yhteensä 12 kiloa kokaiinia.
Poliisi kuvailee toimintaa suunnitelmallisena ja ammattimaisena. Kokaiinin lisäksi pääepäillyn perheen asunnosta takavarikoitiin lisäksi lähes 14 000 euroa käteistä rahaa, jonka alkuperän epäillään liittyvän huumausainekauppaan.
Huumausainekauppaa käytiin tietoverkoissa erityisesti Snapchat- ja Telegram-sovellusten kautta.
Muuta rikollisuutta
Rikoskokonaisuuden tutkinnassa havaittiin myös muuta huumausainerikollisuuteen liittyvää oheisrikollisuutta, muun muassa pahoinpitelyitä, ryöstöjä, varkauksia sekä teräaseiden hallussapitoa julkisilla paikoilla.
Osalla epäillyistä on myös aikaisempia huumausainerikoksiin liittyviä rikosepäilyjä.
Rikoskokonaisuuden esitutkinta siirtyy lähiviikkojen aikana syyteharkintaan.

