Pohjanmaan poliisilaitos muistuttaa tienkäyttäjiä muuttuvista kelioloista.
Pohjanmaan poliisilaitos kertoo tiedotteessaan, että pakkasen lauhtuminen on tehnyt teistä petollisen liukkaita eri puolilla aluetta.
– Perjantain aikana poliisille on ilmoitettu jo yhdeksästä liikenneonnettomuudesta. Onnettomuuksissa on sekä peltivaurioita että henkilövahinkoja, ja joitakin ihmisiä on viety sairaalaan saamaan hoitoa, poliisi tiedotti iltapäivällä hieman ennen kello viittä.
Poliisi kehottaa tienkäyttäjiä malttiin ja korostaa, että ajoneuvon kuljettaja vastaa aina tilannenopeuden sovittamisesta keliin.
Useita onnettomuuksia
Pohjanmaalla on tapahtunut tänään useita onnettomuuksia.
Mustasaaressa henkilöauto törmäsi iltapäivällä kuorma-auton kanssa, ja lisäksi tilannetta väistänyt henkilöauto ajautui ojaan. Pelastuslaitoksen mukaan kuorma-autoon osuneen henkilöauton kuljettaja loukkaantui vakavasti ja hänet vietiin sairaalaan.
Luodossa sattui iltapäivällä kolmen henkilöauton risteyskolari.
Juttua täydennetty 16.1.2026 kello 17.36.

