Älä missään nimessä peruuta tai tee u-käännöstä tunnelissa, muistuttaa Fintraffic.
Maantietunneleissa eli tunneleissa sattuu yhä vaaratilanteita, kerrotaan Fintrafficin tuoreessa kartoituksessa. Yleisimpiä ja vaarallisimpia tilanteita ovat väärään suuntaan ajaminen, peruuttaminen sekä pysähtyminen.
Fintraffic kartoitti tilannetta viime vuonna viidellä vilkasliikenteisimmällä tunnelilla: Vuosaaren tunneli Helsingissä, Mestarintunneli ja Keilaniemien tunneli Espoossa, Rantatunneli Tampereella sekä Liipolan tunneli Lahdessa.
0:55Tällainen tunnelijono syntyi Vuosaaressa helmikuussa.
Tunneleissa raportoitiin kymmenen tapausta, jossa ajoneuvo oli mennyt väärään suuntaan sekä yli kaksikymmentä peruutustapausta. Ajoneuvon pysähtymistapauksia oli peräti noin 870.
– Vaikka väärään suuntaan ajaminen ja peruutukset ovat harvinaisia, pysähtyneiden ajoneuvojen määrä osoittaa, että tunneleissa esiintyy melko usein erilaisia häiriötilanteita, kertoo Fintrafficin tieliikenteenohjauksesta liikennekeskuspäällikkö Kari Tarkki.
Lue myös: Järjetön näky liikenteessä: "Tämän auton kuljettaja ei voinut välttyä sakolta"
Näin tunneleissa törttöiltiin:
Vuosaaren tunneli, Helsinki:
- 7 väärään suuntaan ajanutta
- 1 peruutustapaus
- 172 pysähdystä, keskimäärin kolme kertaa viikossa
Mestarin tunneli, Espoo:
- 0 väärään suuntaan ajanutta
- 5 peruutustapausta
- 152 pysähdystä, keskimäärin kolme kertaa viikossa
Keilaniemen tunneli, Espoo:
- 0 väärään suuntaan ajanutta
- 15 peruutustapausta
- 121 pysähdystä, keskimäärin kaksi kertaa viikossa
Rantatunneli, Tampere:
- 2 väärään suuntaan ajanutta
- 2 peruutustapausta
- 362 pysähdystä, keskimäärin kerran päivässä
Liipolan tunneli, Lahti:
- 1 väärään suuntaan ajanut
- 1 peruutustapaus
- 62 pysähdystä, keskimäärin kerran viikossa
Lue myös: Jarrut jäisessä testissä: Näin eri ajoneuvot pärjäsivät
Näin ajat tunnelissa
Jotta liikenne sujuisi tunnelissa turvallisesti ja sujuvasti, niin on syytä kerrata, kuinka tunnelissa ajetaan.
– Tunnelissa pienikin virhe voi eskaloitua nopeasti, sillä kyseessä on suljettu ympäristö, toteaa Tarkki.
Alla olevat neuvot ja vinkit ovat Fintrafficilta.
Ole valppaana jo ennen tunnelia. Noudata aina nopeusrajoituksia sekä tiedotus- ja kaistaopasteita.
Älä pysähdy. Tunneliin ei saa pysähtyä eikä siellä saa tehdä U-käännöstä tai peruuttaa.
Pidä turvaväli. Riittävä väli edellä ajavaan antaa aikaa reagoida – huolehdi siis turvavälistä myös ruuhkassa. Peräänajo-onnettomuuksia tapahtuu usein tilanteissa, joissa liikenne jonoutuu ohituskaistalla runsaan ajoneuvomäärän tai edessä olevan liikennehäiriön takia.
Ohita vain, jos olosuhteet sen selvästi sallivat. Ohittaminen on sallittua vain tunneleissa, joissa on useampi ajokaista samaan suuntaan – ja silloinkin syvää harkintaa käyttäen.
Jos ajoneuvoosi tulee vika ja et pääse jatkamaan: Kytke hätävilkut päälle, siirrä ajoneuvosi hätäpysäyttämispaikalle tai ainakin ajokaistan reunaan sekä sammuta moottori ja poistu autosta opasteita seuraten tunnelin yhdyskäytävään.

