Poika-Beckham, 17, ajaa isin ja äipän ostamalla Mersulla – sakon uhalla

Muotisuunnittelijan ja entisen laulajan Victoria Beckhamin sekä entisen jalkapalloilijan David Beckhamin 17-vuotias poika ajaa komealla Mersulla.

Autokoulua suorittava Brooklyn Beckham ajelee C-sarjan Mercedes-Benz Coupella, jonka arvo on vähintään 50 000 euroa. Brittilehdistön mukaan miljonäärivanhemmat kuittasivat laskun autosta. Beckhamien vanhin poika bongattiin ratin takana rauhallisena, kun hän harjoitteli ajamista ajo-opettajansa kanssa.

L-kilpien käyttö on pakollista Isossa-Britanniassa, kun ajamista harjoitellaan tai kuskilla on väliaikainen ajokortti. Pojan autosta kuitenkin puuttui L-kilpi edestä, vaikka kilpien täytyy olla kiinnitettynä sekä auton etu- että takaosaan.

Sääntörikkomuksesta voi saada noin 80 euron sakon ja lisäksi sillä voi olla vakavia seurauksia nuorelle kuljettajalle. Puuttuvasta kilvestä voi saada kolme rangaistuspistettä.

Jos väliaikaisen ajokortin aikana saa yli kuusi rangaistuspistettä, voi ajokortin menettää. Lisäksi saattaa joutua maksamaan uudestaan väliaikaisesta ajokortista sekä suorittamaan teoriakokeen ja ajokokeen uudestaan.

Isossa-Britanniassa voi 17-vuotiaana saada väliaikaisen ajokortin, jolla voi ajaa, mikäli L-kilpien lisäksi autossa on mukana vähintään 21-vuotias henkilö, jolla on ollut ajokortti ainakin kolmen vuoden ajan.

Brooklyn täytti 17 vuotta kolmisen kuukautta sitten ja on kyydinnyt Instagramin perusteella myös isäänsä.

– Lähes 41-vuotiaan isän ilme, kun häntä kyyditsee hänen pieni poikansa, David Beckham kirjoitti kuvan yhteyteen.

C-sarjan Mercedes-Benz Coupen lisäksi Brooklyn on ajanut myös A-sarjan Mersulla sekä Peugeot 208:lla. 

Lähde: Daily Mail / Mirror / The Sun

Lue myös:

    Uusimmat