Pilailevasta epäonnistujasta tuli suomalaisen elokuva-alan sankari – Markus Selinin elämäkerta ei sievistele

Markus Selin: Me olemme jääneet panttivangeiksi 6:42
Markus Selin elokuvajättien rahasodasta: "Me olemme jääneet panttivangeiksi"

Markus Selin – perustuu tositapahtumiin on rehellinen ja hauska kirja menestyselokuvistaan tunnetusta monialayrittäjästä.

Uutuuskirja nimeltä Markus Selin – perustuu tositapahtumiin ei ole ihailijoille kirjoitettu julkkiksen elämäkerta. Se on rehellinen ja hauska kirja menestyselokuvistaan tunnetusta monialayrittäjästä.

Tänään ilmestyvän, Tammen kustantaman kirjan on kirjoittanut Helsingin Sanomien elokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen. Hän kertoo tarinaa tyylikkäästi, läheltä tarkkaillen ja joskus sarkastisesti. Äänessä on tuottaja Selin itse, mutta myös työtoverit ja kaverit Petteri Ahomaasta ja Tiina Lymistä Reijo Mäkeen. Tärkeimmät ystävät ovat ohjaajia: Renny Harlin ja Aleksi Mäkelä.

Piirtyy kuva taustavaikuttajasta, jonka verkosto on ainutlaatuinen. Kirja käsittelee elokuvien ja ystävyyksien synnyt sekä vilisee anekdootteja tutuista suomalaisista.

Yksi mehukkaimmista on tarina Jussi-juhlien kulisseista. Selin kertoo, kuinka silloinen pääministeri Matti Vanhanen yritti vietellä erästä näyttelijää ennen kuin he nousivat televisiokameroiden eteen jakamaan Jussi-palkintoja. Vanhasella oli mikrofoni, joten tökerön yrityksen kuuli lähetyksen ohjaaja, Selinin työntekijä.

Haave Amerikasta

Vuonna 1960 syntyneestä Markus Selinistä tuli Spede Pasasen jälkeisen ajan menestynein elokuvatuottaja. Hänen tuotantonsa ovat saaneet Suomen elokuvateattereissa yhteensä reippaasti yli kahdeksan miljoonaa katsojaa. Suurimpiin menestyksiin kuuluvat Pahat pojat (2003), Matti (2005), Mielensäpahoittaja (2014) ja Luokkakokous (2015).

Ennen Häjyistä (1999) ja Levottomista (2000) alkanutta Solar Films -yhtiön nousukiitoa imago oli toisenlainen. Onnistumisia edelsi epäonnistumisten sarja.

Elokuvateatterisuvussa yksityisyrittäjyyteen kasvanut Selin aloitti työelämässä vapaana toimittajana ja tiskijukkana. Nuori liikemies toi Suomeen elokuvia videolevitykseen, ryhtyi julkkiskaunotar Kata Kärkkäisen manageriksi ja Nintendon maahantuojaksi sekä perusti huvipuisto Planet Fun Funin.

Merkityksellisin varhaishanke oli englanninkielinen Jäätävä polte eli Born American (1986), joka poikkesi täydellisesti muista aikansa suomalaiselokuvista. Neuvostovastaisena Suomen sensuuriin jääneen seikkailun pääosassa piti alun perin olla Hollywood-toimintasankari Chuck Norris.

Roolin saatiinkin poika Mike Norris. Hänestä ei tullut tähteä, mutta ohjaaja Renny Harlinille toimintaelokuva avasi tien Hollywoodiin.

Jäätävää poltetta markkinoitiin Yhdysvalloissa miljoonien budjetilla ja se teki tulosta, mutta suomalaisille ei valunut rahaa. Silti Selinin mielessä oli uran jatkaminen Yhdysvalloissa.

Veli-Pekka Lehtonen kuvailee tilanteita, joissa Selin ymmärsi, ettei Kalifornia ole häntä varten. ”On parempi olla iso kala pienessä maljassa”, Selin tosin kertoi jo 23-vuotiaana Variety-lehden haastattelussa, kun Amerikan-hankkeita kaavailtiin.

Suuria suunnitelmia ja sikailua

Selinin uran vaikein paikka oli Mannerheim-elokuva, jota ei koskaan tehty. Siihen upposi miljoonia, myös henkilökohtaista omaisuutta. Kirjan mukaan Renny Harlin pyysi lopulta anteeksi Seliniltä, mutta sitä ennen ystävien välit menivät vuosiksi poikki.

Lehtonen maalaa kuvaa toisaalta vaativasta ja lojaalista liikemiehestä, toisaalta ikuisesta pikkupojasta, joka rakastaa pilailua ja juhlimista miehisessä ja toisiaan älyttömyyksiin yllyttävässä kaveriporukassa. Sankarillisen ja äijäilevän juhlimisen rinnalla myös taidealojen alkoholiongelmat ovat esillä. Selinin kerrotaan vieneen useita ystäviään myllyhoitoon.

Kirjan absurdeimmat hetket liittyvät Selinin seikkailuihin Hollywoodissa. Harlinin ja näyttelijä Geena Davisin häissä suomalaiset päihtyvät ja heittelevät toisiaan uima-altaaseen, mikä hämmentää paikallisia arvovieraita.

Teoksessa kerrotaan myös, kuinka tuottaja Bob Shayen risteilylle kutsutun Selinin sikailu saa vieraita raivon valtaan. Läsnä ovat esimerkiksi ohjaajalegendat Francis Ford Coppola ja Werner Herzog sekä ohjaaja-näyttelijä Penny Marshall. Pornohuumoria levittävä ja toisten vieraiden kirjojen sivuja pilan päiten repivä suomalainen uhataan lukita kannen alle ja jättää seuraavaan satamaan.

Paikalla ollut Harlin kertoo olleensa ”superhäpeissään”. Pelleilijä-Selin oli tässä vaiheessa jo nelikymppinen.

Sitä kirjasta ei selviä, mitä Selin ja Jasper Pääkkönen nettosivat osakkaina, kun heidän Maltalle perustamansa nettikasino myytiin. Kokonaiskauppasumma oli 59 miljoonaa euroa.

Läsnä kotioloissa

Kirjailija Lehtonen on päässyt mukaan kotitilanteisiin, joissa Selin ja Aleksi Mäkelä esimerkiksi juopottelevat katsoessaan Olen suomalainen -elokuvan työversiota ja avautuvat siitä, miten elokuvia heidän mielestään pitää tehdä. Mikäli katsojalukuja ajatellaan, he todella tietävät mistä puhuvat.

Sivujuoniksi kasvavat vuosien takaiset tutustumiset Pääkkösen ja tosi-tv-tähti Perttu Sirviön kanssa. Salatut elämät -näyttelijästä ja Big Brother -julkkiksesta tulee Selinin suojatteja ja ystäviä.

Selin on hallinnut yksityiselämänsä julkisuutta tarkasti, mistä muistuttaa kirjaan kätketty paljastus: tuottajalla on kaksi 2000-luvulla syntynyttä lasta, joista mediat eivät ole koskaan kertoneet.

Kirjassa ei ole selittelyä. Selin myöntää epäonnistumisiaan, eikä koskaan etsi ulkopuolisia syyllisiä. Huono-onnisen Mannerheim-hankkeen vaiheet käydään huolellisesti läpi.

Tuottaja kertoo myös näkemyksensä siitä, miksei Suomen kuningas -elokuvaa lopulta tehty. Ohjaaja Klaus Härö on kertonut julkisuudessa, että tämä Solar Filmsin kaikkien aikojen kallein draamaelokuvahanke kaatui rahoitusvaikeuksiin, mutta Selinin mukaan syy projektin romahdukseen viime hetkellä oli käsikirjoittaja Anna Heinämaan ”täydellinen neuvottelukyvyttömyys”.

Selin myös kritisoi joitain toisten suomalaistekijöiden elokuvia, kuten Cheek-teosta Veljeni vartija.

Varovaisuutta Selinin puheissa on aistittavissa vain silloin, kun käsitellään Aku Louhimiestä ja metoo-asioita. Kirja sisältää kuitenkin kuvauksen vuoden 2018 Jussi-juhlasta, jonka kulisseissa silloinen kulttuuriministeri Sampo Terho yllättäen kieltäytyi jakamasta yleisöpalkintoa Louhimiehelle ja sai näin Selinin suuttumaan.

Lopussa Selin ja Harlin suunnittelevat kiinalaisrahoitteista kauhuelokuvaa, joka kuvattaisiin Lapissa. Se on yllättävää, sillä juuri kansainväliset hankkeet ovat olleet Solar Filmsille pettymyksiä. Yllytyshulluus kuuluu taudinkuvaan.

Lue myös:

    Uusimmat