Jouni päätyi yksityisetsiväksi oikeastaan sattumalta. Lähes 20 vuoden työuran aikana hän on selvittänyt niin hauskoja, surullisia kuin vaarallisiakin tapauksia.
Jouni Heikkinen palasi 1990-luvun alussa Suomeen YK:n hommista ja rupesi hakemaan töitä. Lauantain Helsingin Sanomien ilmoituksessa haettiin luotettavaa henkilöä vaativaan tehtävään. Jouni soitti toimistoon, ja työt yksityisetsivänä alkoivat saman tien.
Jounilla ei ollut aiempaa kokemusta etsivän työstä. Hän sai jonkun verran koulutusta, mutta työ on sen laatuista, ettei sitä opita koulunpenkillä. Luonne ratkaisee. Jounin ensimmäisenä tehtävänä oli soluttautua firmoihin, joissa oli selittämätöntä hävikkiä tuotemäärissä.
– Soluttautumiset kestivät kahdesta viikosta muutamaan kuukauteen. Tehtävät vaativat kuudennen aistin, älyä ja hermoja. Jos ei ole tarpeeksi luotettava, ei pääse sisälle porukkaan. Se oli melko kurjaa työtä, sillä siinä tavallaan käytti toisten luottamusta hyväkseen. Täytyi muistuttaa itseään aina välillä siitä mitä oli tekemässä, Jouni pohtii.
Jossain vaiheessa Jounin tehtäviin kuului myös haasteiden vieminen vastaajille. Jouni muistaa tapauksen, jossa vastaaja lähti juoksemaan sukkasilleen pihalle karkuun. Jouni ravasi perään ja huusi isoon ääneen: ”Teidät on haastettu 14. kesäkuuta Helsingin raastuvanoikeuteen”. Siihen aikaan tällainen menettely oli lainmukaista. Tänä päivänä haasteiden perille viemisestä vastaavat ainoastaan viralliset haastemiehet.
Kokemusta ihmissuhdeongelmista
Vuoden päästä Jouni jätti soluttautumistehtävät, sillä yritys oli jo menossa kohti konkurssia. Pian hän oli jo toisen toimiston palveluksessa ratkomassa parisuhdesolmuja.
– Jokainen keissi on erilainen ja liikkeelle lähdetään aina nollasta. Asiakas tavataan yleensä henkilökohtaisesti, jolloin tapaus käydään läpi, ja oikea menettelytapa vahvistetaan asiakkaan kanssa yhdessä, Jouni kuvailee.
– Asiakkaan tapaaminen on tärkeää, sillä usein asiaa pohdittaessa tapauksessa ilmenee seikkoja, jotka olisivat jääneet huomioimatta esimerkiksi puhelimitse. On osattava paneutua ongelman ytimeen. Väärä arvio voi johtaa päiväkausien turhaan työhön. Sopimuksen ja toimintasuunnitelman jälkeen alkoi konkreettinen toiminta.
Jouni kertoo, että parisuhdeongelmatapauksissa asiakas yleensä epäili kumppaniaan uskottomuudesta. Jutut selvisivät useimmiten alle parissa viikossa ja lähes aina seuraamalla epäiltyä.
– Epäilyt osuivat oikeaan 80 prosenttia tapauksista. Kun ojensin asiakkaalle raportin, se oli hänelle iso pommi. ”En usko tätä todeksi” oli usein asiakkaan ensireaktio, Jouni kertoo.
Jouni saattoi tehdä päivässä jopa neljää eri seurantaa. Hän toteaa työn olleen joskus henkisesti rankkaa. Petosten maailma on aina negatiivinen kokemus, ja sen jatkuva toistuminen aiheuttaa joskus paljonkin pohdiskelua ihmisen luonteesta.
– Yhdessäkin pariskunnan tapauksessa mies oli jäänyt juuri eläkkeelle ja vaimo rupesi ihmettelemään, miksi miehen täytyy päästä vähän väliä ulos. Selvisi, että mies kävi tapaamassa entistä sihteeriään. Suhde oli jatkunut 17 vuoden ajan ja paljastui vasta miehen jäätyä eläkkeelle. Nainen murtui täysin, Jouni muistaa.
Ei mennyt kuten telkkarissa
Todellisuudessa yksityisetsivän työ ei vastaa sitä kuvaa, jonka televisio-ohjelmat antavat. Fiktiivisissä etsivätarinoissa kaikki onnistuu sattumalta ja asiat kulkevat sujuvasti.
– Todellisuudessa asioiden kulku on maallisempaa ja seurannan aloittaminen saattaa vaatia jopa päiväkausien paikallaanolon, ennen kuin seuranta yllättäen nytkähtää liikkeelle. Juttujen ratkaisemista edesauttaa nokkeluus ja kokemus, Jouni toteaa.
Etsivän elämä on hallitsematonta, sillä hänellä ei ole työaikoja. Puhelin voi soida keskellä yötä. Kun aamulla lähtee töihin, ei voi olla varma, mistä löytää itsensä päivän päätteeksi. Työ vaatii matkustamaan ympäri Suomea.
Tehtävät eivät ole myöskään vaarattomia, sillä niissä joutuu olemaan tekemisissä epätasapainoisten ihmisten ja jopa rikollisten kanssa.
– Yhdessä avioerotapauksessa jouduimme hakemaan huoneistosta huonekaluja. Vielä vuoden päästä siitä mies soitteli minulle tappouhkauksia, Jouni kertoo.
Osa yksityisetsivän palveluja kaipaavista asiakkaista on vainoharhaisia. Jouni pystyi yleensä torjumaan ne keikat jo puhelimessa, mutta joskus hälytyskellot alkoivat soida vasta asiakkaan tapaamisessa.
– Eräs viisikymppinen nainen epäili, että hänen veljensä on raiskannut hänet, ja nainen pyysi minua ampumaan itsensä. Tilanne oli groteski ja kieltäydyttyäni poistuin pitkin askelin. Hullu maailma, Jouni muistelee.
Oma yritys
Toisen etsivätoimiston parissa Jouni viihtyi pari vuotta, jonka jälkeen hän perusti oman yrityksen. Toimenkuvaksi muokkautui salakuuntelu- ja yritysongelmat sekä erityisesti taustaselvitykset. Hänellä saattoi olla 5-10 keikkaa käynnissä yhtä aikaa.
Aluksi Jouni tavoitti asiakkaansa keltaisten sivujen avulla ja myöhemmin internetin kautta. Kollegojen kautta tuli avunpyyntöjä ulkomailta asti. Vuonna 1997 Jouni liittyi yhdysvaltalaiseen ammattietsivien liittoon. Hän sai lisäkoulutusta ja verkostoitui ulkomaalaisten kollegojen kanssa konferensseissa.
Kerran Jounin kollega Yhdysvalloista yritti tavoittaa siellä kuolleen henkilön omaisia Suomessa. Todettuaan tapauksen itselleen mahdottomaksi kollega soitti Jounille, ja asia otettiin pöydälle yhdessä tuumin.
– Tehtävänä oli löytää henkilö, jolla oli sukulaissuhde USA:ssa kuolleeseen henkilöön. Aikajakso oli vuosisadan vaihteen tienoissa, jolloin Suomen ja Venäjän rajat oli ylitetty useampaan kertaan. Nimeä oli vaihdettu USA:ssa ja arkistot olivat vaihtaneet sijaintia, Jouni selvittää.
Miehet kävivät eri maakunta-arkistoissa ja vihdoin yhdessä pienessä kirkkoherranvirastossa virkailija muisti, että etsittävien henkilöiden suvusta on tehty sukuselvitys. Virastovierailu oli rajanylityksen sijaintipaikan läheisyydessä. Niin löytyi ne kaksi naista, joille oli tulossa miljoonan dollarin perintö.
– Menimme toisen perijättären luokse. Pihalla tuli vastaan kireän näköinen eukko, joka tivasi, mitä asiaa meillä on. Kun hän kuuli perinnöstä, muuttui ääni kellossa ja pääsimme kahvikupin ääreen. Hän antoi vielä lahjoja, kun lähdimme, Jouni kertoo.
Jouni toteaa, ettei henkilöiden selvittäminen olisi onnistunut kaikilta. Työ vaatii usein sitkeätä arkistojen kahlaamista. Yhden homekiinteistön tapauksessa Jouni penkoi arkistoja kuusi päivää.
Työ on hankaloitunut
Jouni on jo lopettanut etsivän hommat, mutta konsultoi edelleen avioerotapauksissa ja huoltajuuskiistoissa. Nykyään asiakkaat löytävät Jounin Facebookin kautta.
Vuosien myötä tiedonhankinta on vaikeutunut, sillä yksilön suoja on kiristynyt. Saatavissa olevan perustiedon taas pystyy asiakas itsekin tilaamaan internetistä yhdellä napin painalluksella.
– Toisaalta tiedonhankinta on tavallaan helpottunut, sillä esimerkiksi asuinkiinteistöstä löytää reaaliaikaisen kuvan nopeasti googlaamalla. Yksilönsuoja on sen sijaan niin tiukka, että ilman henkilön sotua ei saa lisätietoja. Tämä on karhunpalvelus, sillä sen takia voi jäädä saamatta rikollisia kiinni, Jouni tuumaa.
Jotkut tapaukset eivät ole ratkenneet, vaikka niihin on käytetty runsaasti työtunteja. Jounia on jäänyt harmittamaan esimerkiksi pedofiilitapaus, jossa oli selvästi näyttöä, mutta se ei riittänyt syytteeseen.
Mielekästä tästä rankasta työstä tekivät Jounin mukaan onnistumisen kokemukset. Työllä tuntui olevan merkitystä, kun sai ison jutun päätökseen ja totuus saatiin kaivettua esille. Etsivän työ on loppujen lopuksi asiakaspalvelua sen korkeimmalla henkilökohtaisella tasolla.
Studio55.fi/Anette Lehmusruusu
Kuvat: Colourbox.com