Perusautoilijan bensalaskuun vuodessa 30 euroa lisää – Autoliitto tuohtui hallitukselle verokikkailusta

Hallitus on päättänyt nostaa polttoaineen verotusta ja leikata perustienpidosta.

Hallitus päätti kehysriihessään uusista leikkauksista ja veronkorotuksista, joilla pyritään parantamaan valtion talouden tilaa. Hallitus päätti muun muassa korottaa polttoaineveroa, mitä ei hallitusohjelmassa ole Autoliiton mukaan mainittu.

– Sama juttu tapahtuu kaikkien hallitusten ja puolueiden kanssa. Oppositiosta on hyvä huudella, mutta kun hallituksessa neuvottomuus iskee, korotetaan aina polttoaineveroja. Vaalipuheet valuvat kuin vesi hanhen selästä, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa tuohtuneena.

Autoliiton mukaan polttoaineveron korottaminen kahdella sentillä litralta nostaisi arvonlisäveroineen kuluttajahintaa noin 2,5 sentillä.

Keskimääräisellä 18 000 kilometrin ajolla vuodessa ja seitsemän litran kulutuksella sataa kilometriä kohden korotus aiheuttaisi noin 30 euron lisäkulut vuositasolla.

Tällä hetkellä verojen osuus bensiinin litrahinnasta on noin 70 prosenttia. Polttoaineveron nostaminen lisää erityisesti yritysten kustannuksia.

Valtiovarainministeriön tiedotteessa sanotaan, että hallitus tarkastelee veronkorotusta uudestaan, jos öljyn maailmanmarkkinahinta nousee yli 80 dollariin barrellilta.

– Se, että hinta nousisi tähän tai sen johdosta hallitus tämän vaalikauden aikana alentaisi polttoaineveroa, ei ole kovin uskottavaa. Lupaus on yhtä pätevä kuin vuosi sitten annettu lupaus olla korottamatta polttoaineveroja, Nieminen arvioi.

Autoliitto ripittää hallitusta tiestön kunnosta

Suomen tiestön kunto on Autoliiton mukaan romahtanut ja vauriot ovat siirtymässä päällysteistä teiden runkoihin. Tämän seurauksena korjauslasku moninkertaistuu.

Parlamentaarinen korjausvelkatyöryhmä arvioi reilu vuosi sitten liikenneinfrastruktuurin eli ratojen, tiestön, vesiväylien jne. korjausvelaksi 2,4 miljardia euroa.Työryhmän mukaan korjausvelka kasvaa 100 miljoonalla eurolla vuodessa.

Autoliitosta kerrotaan, että teiden huono kunto aiheuttaa isoja kustannuksia muun muassa rikkoutuneina ajoneuvoina, onnettomuuksina ja pidentyneinä matka-aikoina.

Nyt hallitus on päättänyt leikata jo ennestään pahasti alirahoitteisesta perusväylänpidosta jopa 35 miljoonaa euroa ja 80 miljoonaa euroa aiemmin lisäämästään tie- ja rataverkon korjausvelkapotista.

– Kansalaiset tietävät, missä kunnossa tiestö on, mutta poliitikot ilmeisesti eivät. Nyt tiestön kunnossapitoon pitäisi panostaa, kun bitumi on halpaa ja työvoimaa on tarjolla. Perustienpito pitäisi hoitaa tarvittaessa uudishankkeiden kustannuksella. Ei ole järkeä rakentaa uutta elintasosiipeä ennen kuin päärakennuksen vuotava katto on korjattu, Nieminen sanoo.

– Ruotsi katsoo tulevaisuuteen ja investoi tieverkkoon. Suomessa jäädään tulevina vuosina murto-osiin Ruotsin investointitasosta.

Lähde: Autoliitto

Lue myös:

    Uusimmat