Teboilista muiden ketjujen alaisuuteen siirtyneiden huoltoasemien määrä on laskettavissa yhden käden sormilla.
Useita kauppiaiden pyörittämiä Teboil-huoltoasemia on sulkeutunut sen jälkeen, kun Teboilin emoyhtiö, venäläinen öljyjätti Lukoil joutui Yhdysvaltojen ja Britannian pakotteiden kohteeksi viime syksynä.
Teboil-kauppiaiden yhdistyksen puheenjohtaja Mikko Raitinpää kertoo STT:lle, että ovensa on sulkenut arviolta 20–30 Teboil-kauppiaiden pitämää huoltoasemaa. Toimintaansa jatkaa yhä noin 50 Teboil-huoltoasemaa.
Pakotteiden vuoksi suomalaiset pankit ovat keskeyttäneet Teboilin maksuliikenteen. Lisäksi Neste on keskeyttänyt polttoainetoimitukset Teboilille.
Osa asemista tarjoaa edelleen lounasta
Teboilin kylmäasemat ovat hiljentyneet sen jälkeen, kun yhtiö kertoi marraskuussa ajavansa toimintansa alas.
Osa Teboil-yrittäjistä jatkaa toimintaa ja tarjoaa huoltoasemalla muita palveluita, kuten lounasta, kahvia, huoltoa ja autopesua.
– Varmasti jonkin verran asiakaskatoa on. Kun tämä talouden tilanne muutenkin on haastava, niin eihän se hyvä yhdistelmä ole, jos huoltoasemalta ei saa polttoainetta, Raitinpää sanoo.
Hänen pitämänsä Ylöjärven Teboil on ollut suljettuna marraskuusta lähtien.
Toimintaa jatkavat kauppiaat ovat Raitinpään mukaan vahvasti sitä mieltä, että pakotteiden aiheuttamasta vaikeasta tilanteesta voidaan päästä yli.
– Yhteishenki on tosi hyvä, ja olemme tiiviisti yhteydessä kauppiaiden kanssa. Se on oikeastaan vain parantanut meidän yhteydenpitoamme.
Raitinpään mukaan Teboil-yrittäjät ovat olleet henkisesti kovilla viime kuukausina.
– Hattua nostan niille, jotka huoltamonsa auki pitävät, Raitinpää sanoo.

