Perhepotretti, joka ei koskaan ollut mahdollinen – kuvaaja toteutti kovia kokeneen pariskunnan haaveen

Mahdottomasta tuli mahdollista. Taitava valokuvaaja toteutti pariskunnan pitkäaikaisen haaveen, ja tallensi koko perheen yhteiseen lomakuvaan. 

Moni perhe ripustaa seinilleen kuvia elämänsä tärkeistä hetkistä. Takan yläpuolella roikkuvalla lomakuvalla on kuitenkin aivan erityinen merkitys texasilaiselle pariskunnalle, Tony ja Laura McBridelle. He eivät nimittäin koskaan ajatelleet tämän ainutlaatuisen perhepotretin toteutuvan. 

Kiitospäivän lomalla kuvatussa otoksessa pariskunta kävelee siltaa yhdessä kolmen lapsensa kanssa. Erityisen kuvasta tekee se, että lapset on tallennettu kuvaan varjoina, lapsienkeleinä.

"Oli mukava saada konkreettinen muisto"

Lapset on kuvattu varjoina, sille pariskunta menetti kaikki kolme lastansa synnytyksessä. Kaikki lapset on kuvattu saman ikäisinä, vaikka todellisuus olisikin toinen. 

Christopher olisi nyt 22-vuotias, Tyler lähes 18-vuotias ja Kieran Shane vain vähän yli vuoden ikäinen.

– Lapsen menettäminen synnytyksessä on kamalaa, mutta ihmiset eivät puhu aiheesta. Naiset vain elävät asian kanssa. Oli mukava saada lapsista konkreettinen muisto, kovia kokenut äiti Laura McBriden kertoo.


Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

McBride kertoo saaneen idean muotokuvaan nähtyään lehdessä artikkelin valokuvaaja Brady Angelista, joka tallensi kuolleen pojan morsiamen hääkuvaan.

Lopputulos oli parempi kuin hän oli osannut edes uneksia. 

Koskettava yllätys aviomiehelle

Vaimo halusi antaa tämän ainutlaatuisen valokuvan yllätyksenä miehelleen, joten Laura joutui hieman järjestelmään asioita. Hän pyysi appivanhempiaan ja veljiään mukaan perhepotrettiin, jotta kuvaukset eivät herättäisi epäilyksiä miehessä.

Kuvaaja Brady Angel otti samalla pariskunnasta yhteiskuvan, johon hän lisäsi myöhemmin varjot kolmesta lapsesta.

Vaimo kertookin miehen yllättyneen täysin, kun hän avasi lahjapaperiin käärityn taulun.

– Hän itki. Hän oli todella yllättynyt ja liikuttunut, ja kertoi taulun olleen hänen kaikkein aikojen paras lahjansa, Laura McBride kertoo. 

Lähde: ABCNews

Lue myös:

    Uusimmat