Perheenäidin koskettava tarina: "Nukuin äitini vieressä 16-vuotiaana – ja minulla on hyvä syy antaa lasteni tehdä samoin"

Vaikka päivisin äiti ei olisikaan täydellinen, yöt voivat korjata paljon. 

Neljän lapsen äiti Liz Petrone kertoo tietävänsä, että aihe on kiistanalainen ja useat vanhemmat paheksuvat sitä, mutta hän haluaa kertoa aiheesta oman mielipiteensä. Petrone kirjoitti aiheesta Faith It -sivustolle otsikolla: "Nukuin äitini vieressä 16-vuotiaana – ja minulla on hyvä syy antaa lasteni tehdä samoin."

Äiti paljastaakin tekstissään, miksi antaa lastensa nukkua hänen kanssaan samassa sängyssä.

– Tunnen, että tämä on asia, joka minun täytyy tehdä, ja siihen on olemassa hyvä syy. Se on tämä: Kun olin 16-vuotias, lopetin syömisen, Petrone paljastaa.

Äidin käsi pelasti tytön hengen 

Nainen kertoo, että syömishäiriö hiipi hänen elämäänsä pikkuhiljaa. Hän ei ollut enää lapsi, mutta ei halunnut myöskään kasvaa aikuiseksi. Hän halusi löytää keinon, jolla hän voisi tehdä teini-ikäisestä itsestään jälleen pienen.

– Hyvin pian syömättömyys kasvoi liian isoksi, isommaksi kuin pystyin käsittämään. Laihduin enemmän kuin oli tarkoitus, eikä sekään ollut tarpeeksi, nainen kertoo.

Yöt olivat Petronelle vaikeinta aikaa. Sen lisäksi, että hän ei syönyt, hän ei myöskään nukkunut. Nainen kulutti yönsä hokemalla, ettei ollut nälkäinen, sairas tai putoamassa kuiluun. Yksi yö muutti kuitenkin asiat paremmaksi.

– Yhtenä yönä, kun kaikki tuntui olevan liikaa, tein jotain epätoivoista, jota en ollut tehnyt sitten kuuden vuoden iän. Pelkäsin sitä kuin ukkosmyrskyä. Hiivin hänen (äidin) huoneeseen ja kiipesin hänen sänkyynsä.

Äidin läheisyys ja hänen kätensä nuoren tytön selän päällä merkitsivät enemmän kuin kukaan uskoisi.

– Joskus ajattelen, että tämä käsi pelasti elämäni, Petrone kertoo.

Pian yhdessä nukkumisesta alkoi tulla rutiini. Vaikka äiti ja tytär eivät puhuneet asiasta päivisin, yöt olivat heidän yhteistä aikaansa. Toipuminen alkoi. 

Turvallisuus auttaa lapsia nukkumaan

Äidin kuoltua Patrone ymmärsi opetuksen, joka yhdessä nukkumisessa piilee. Hän haluaa nyt toteuttaa saman omien lapsiensa kohdalla.

– Useimpina päivinä en ole hyvä äiti. En ole kuin ne, joita näet televisiossa tai joista saat lukea lehdistä. Pinnani on lyhyempi kuin haluaisin ja valmistan enemmän juustoa ja makaronia kuin kukaan sallisi.

– Olen liian hermostunut, väsynyt ja teen päivittäin monia virheitä, joiden laskemisen lopetan lounasaikaan mennessä.

Vaikka päivät kuluisivat miten, yöaikaan on toisin. Petrone kertoo, että hän haluaa tehdä omille lapsilleen jotain, jota hänen äitinsä teki hänelle; hän teki tilaa.

– Voin päästää heidät sänkyyn, pidellä kättä kevyesti heidän selällään, tuntea heidän pehmeän hengityksensä samassa rytmissä omani kanssa. Ja vaikka se olisi vain yksi hetki, autan heitä nukkumaan viestittäen, että heidän ei tarvitse olla yksin.

Niin kauan, kun hän pystyy, äiti aikoo auttaa lapsiaan nukkumaan.

Mitä mieltä olet, pitääkö lapselle maksaa kotitöistä?

Miten opettaa lapselle vastuullista rahankäyttöä? 15:05

Lähde: Faithit  

Lue myös:

    Uusimmat