Paras osa lomastasi ei ole se mitä luulet
Kun kuvittelemme onnellisimman hetken lomastamme, olemme siinä nauttimassa kookoksista palmujen alla tai uimassa mahtavassa vesiputouksessa.
Mutta lomamatkan onnellisin hetki on paljon aiemmin, ennen kuin edes astuu jalallaan määränpäähän, kirjoittaa Huffington Post.
Applied Research in Quality of Life -julkaisussa julkaistun tutkimuksen mukaan pelkästään matkan suunnittelu tai sen odottaminen saavat ihmisen onnellisemmaksi kuin itse matka.
Tutkimuksessa kaikki lomailijat kokivat onnellisuuden lisääntyneen merkittävästi ennen matkaa, silloin kun sitä vasta suunniteltiin. Tutkijoiden mukaan syynä on se, että nämä henkilöt odottivat innolla tulevaa.
Loman jälkeen ihmiset olivat onnellisia vain siinä tapauksessa, jos heidän matkansa oli rentouttava. Mikäli he pitivät lomaansa stressaavana tai neutraalina, heidän loman jälkeiset onnellisuustasot olivat verrattavissa henkilöihin, jotka eivät olleet lomailleet lainkaan.
– Tärkein opetus on, että eniten onnellisuutta saa siitä, että odottaa lomamatkaa, kertoo tutkimuksen johtaja Jeroen Nawijn New York Timesille.
Lomailu on terveellistä ja sitä pitäisi sekä suunnitella että toteuttaa. Yhden pitkän loman sijaan kuitenkin kannattaa kokeilla monta pientä irtiottoa arjesta vuoden ympäri.
Tällä tavalla ei tunnu siltä, että olisi poissa töistä liian pitkään ja pääsee nauttimaan suunnittelun tuomasta onnellisuudesta monen loman kohdalla.
Nawijnin mukaan onnellisuuden maksimoinniksi kannattaa heittäytyä täysin matkan suunnitteluun. Lomasuunnitelmat voi jakaa muiden kanssa ja asiaa saa hehkuttaa esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Sairaana matkalla – kuka korvaa ja mitä?
Studio55.fi-ohjelmassa vieraina vastaava lääkäri Ari Kinnunen ja OP:n vahinkovakuutuksen korvauspalvelun johtaja Antti Huhtala tammikuussa 2016.
Lähde: Huffington Post
Uusimmat
-
10:54
Poliisi: Elokapina tukkinut pääsyn Metsä Groupin Kemin sellutehtaalle
-
10:52
Ukraina: Venäjä iskenyt ohjuksilla Ukrainan energiaverkkoon – MTV seuraa sotaa
-
10:35
Suomalaiset tekivät heinäkuussa melkein miljoona ulkomaanmatkaa – koronaa edeltävistä luvuista jäädään yhä
-
10:25
Miten käy Esapekka Lapille? Hyundai-pomo vastaa kuumiin kysymyksiin – "Haluan löytää tavan"
-
10:25
Live kello 14.30: Millaisen syysmyrskyn SAK nostattaa? Näin Orpon hallituksen leikkaustoimiin vastataan
-
10:24
Vili sairastui leukemiaan 1,5-vuotiaana – kaksi oiretta saivat lääkärin epäilemään verisyöpää
-
10:22
Leukemian oireet ovat salakavalan epämääräiset – tunnista hälytysmerkit
-
10:18
Tältä näyttää vuoden 2023 Roosa nauha – suunnittelijoina Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki
-
10:17
Metsä Tissuen suuren vessapaperitehtaan paikka on varmistunut
-
10:16
Venäläispoliitikko uhosi maan pääkanavalla: Suomeen ei pääse enää autolla – panssarivaunulla menoa ei ole kielletty
-
10:16
Emil Ruusuvuorta piinaavat haasteet jatkuvat – "En tiedä, mitä sanoa"
-
10:15
Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
-
09:59
Yle: Agentit tekevät valintakokeita ulkomaalaisten puolesta Suomen kouluihin – vieraskielisten amk-tutkintojen hakijamäärä kasvanut huimasti
-
09:47
Prinsessa Victoria ihastuttaa syystyylillään Suomenlinnassa – luotti jälleen housupukuun
-
09:44
Kärppiä vietiin pahanpäiväisesti – Lauri Marjamäki hämmästeli omiaan: ”En muista, koska tuollaisia on meille tullut”
-
09:19
Tämä emämoka muistetaan: ManU-tähtipelaaja pyysi pääsyä tv-haastatteluun – "Hävisimme minun takiani"
-
09:15
Suomalaistutkimus: Komea pankinjohtaja voi tienata hurjasti enemmän kuin vähemmän hyvännäköinen kollega – "Hyvästä ulkonäöstä on hyötyä"
-
08:56
Ruoaksi ja juomaksi kelpaava vilja voi käydä vähiin
-
08:54
Tässä on Suomen tennisässän räjähtävä ykkösvaltti – "Jos se sattuu päin tulemaan"
-
08:53
Niinistö oli liian arvoituksellinen puheissaan ydinsodan riskistä, suomalaisasiantuntija arvioi: "Voidaan tulkita, että tässä vedetään suitsista Ukrainaa"
-
Lataa lisää