Pakolaisia auttaneelta suomalaisnaiselta petkutettiin 50 000 euroa
Espoon käräjäoikeus langetti ehdolliset vankeustuomiot törkeästä petoksesta 48-vuotiaalle irakilaistaustaiselle miehelle ja 35-vuotiaalle suomalaisnaiselle. Oikeuden mukaan he petkuttivat pakolaisten kanssa työskentelevältä naiselta 50 000 euroa.
Nainen lainasi rahat kaksikolle jo vuonna 2004. Uhri tunsi miehen 1990-luvun alkupuolelta pakolaistyön yhteydessä.
Mies oli kertonut perustavansa Irakiin asfalttialan yrityksen, johon hän tarvitsi rahaa. Nainen suostui lainaamaan 50 000 euroa.
Oikeuden mukaan lainaa ei ollut tarkoituskaan maksaa takaisin.
Väärennetyt allekirjoitukset
35-vuotias nainen oli antanut vakuudeksi asuntonsa Järvenpäässä, mutta lainan antajalle ei kerrottu osakkeita rasittaneesta 59 000 euron yhtiölainasta.
Myös lainaajalle annettuun täytetakaukseen oli väärennetty 35-vuotiaan naisen vanhempien allekirjoitukset.
Jutussa jäi epäselväksi, mihin rahat oli todellisuudessa käytetty. Asianomistaja antoi lainan tammikuussa 2004 ja miehen tililtä oli nostettu melkein samantien 40 000 euroa käteisenä.
Laina piti maksaa takaisin vuoden 2004 loppuun mennessä. Kun uhri ryhtyi perimään lainaa vuonna 2007 oikeusteitse, mies toimitti käräjäoikeuteen kaksi asiakirjaa. Niiden uhri olisi kuitannut velkaa maksetuksi 2005 ja 2006 yhteensä 40 000 euroa.
Vuonna 2008 mies maksoi lainasta 1 100 euroa takaisin. Uhri peruutti kanteen samana vuonna ja teki rikosilmoituksen.
Poliisitutkinnassa selvisi, että uhrin allekirjoitus näissä kuittauksissa oli täsmälleen samanlainen kuin velkakirjassa. Oikeus totesi, ettei kukaan kirjoita nimikirjoitustaan aivan samanlaisena useita kertoja, joten ne oli jäljennetty velkakirjasta.
Juttu piti käsitellä alun perin oikeudessa jo vuonna 2009, mutta 48-vuotias mies ei sinne saapunut. Hänet etsintäkuulutettiin ja otettiin kiinni viime elokuussa.
Korot nostavat korvauksia
Käräjäoikeus langetti miehelle yhden vuoden ja kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta törkeästä petoksesta ja väärennyksestä. Lisäksi miehelle määrättiin 80 tuntia yhdyskuntapalvelua.
35-vuotiaan naisen rangaistus oli 10 kuukautta vankeutta. Oikeus alensi sitä, koska jutun käsittely viivästyi naiselsta riippumattomista syistä.
Tuomitut määrättiin maksamaan asianomistajalle lisäksi yhteisvastuullisesti vahingonkorvausta maksamatta jäänyt laina eli 48 900 euroa. Kun summaan lisätään viivästyskorot vuodesta 2004 lukien, se on kaksinkertaistunut.
Uusimmat
-
15:57
MTV seuraa: Latvia rynnisti jälleen johtoon! Nokia Arenalla hurmoksellinen tunnelma
-
15:55
Moottoripyöräjengit ottivat yhteen Yhdysvalloissa: Aseiden vaiettua jäseniä oli vähemmän
-
15:45
Texasin edustajainhuone päätti: Trumpin kiivaana tukijana tunnettu oikeusministeri saa virkasyytteen
-
15:40
Tietopyynnöt paljastavat kipeitä ongelmia ja leikkausaikeita – hallitusneuvotteluiden seuraava kriisipesäke on sote
-
15:38
Sadepilvet vyöryvät Monacon lähistöllä – voivatko nekään pysäyttää Max Verstappenia? MTV seuraa
-
15:32
Lukijat jakavat parhaat vinkkinsä kesän kotimaanmatkailuun – "Juuri sopiva kesähaaste"
-
15:05
Autoilija ajoi 20 pyöräilijän ryhmään Ruotsissa, kaksi loukkaantui vakavasti
-
15:00
Historiallinen kiinalaiskone teki neitsytlentonsa – "Pääsimme eroon 800 miljoonan paidan nöyryytyksestä"
-
14:52
Venäjä teki ilmaiskun Kiovaan – MTV seuraa sotaa
-
14:39
Venäläinen nationalisti varoittaa Prigozhinin suunnittelevan Putinin syrjäyttämistä
-
14:26
Jalkapallofani Monty, 4, sulatti sydämet laulullaan – kerännyt jo miljoonayleisön
-
14:19
Salkkarit-tähti Inna Tähkäsen esikoinen syntyi: "Tästä kesästä tulee paras ikinä"
-
14:17
Maria Veitolan muokatuilla kuvilla mainostetaan epäilyttävää tuotetta: "Viimeinen asia, missä haluaisin olla mukana"
-
14:12
Taikuri Henri Kemppaisen temppu suorassa lähetyksessä aiheuttaa kiusallisen hiljaisuuden – lopputulos yllättää Niinan ja Loren täysin
-
14:00
Video: Erdogan jakaa rahaa äänestäjille vaalipäivänä
-
13:55
Autoliiton turvaistuintesti: Yksi kannattaa jättää kauppaan
-
13:48
Karhu hyökkäsi kohti juoksulenkillä ollutta suomalaisurheilijaa – ojan pohjalla mieleen hiipi pelko kuolemasta: "Tunsin haistelun jaloissani"
-
13:43
Oulussa kadonnut nainen löytyi 40 kilometrin päästä – olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa
-
13:33
Järkyttävää puhetta Justyna Kowalczykin traagisesti menehtyneestä aviomiehestä: "Hän teki virheen"