- Pilko keitetyt perunat ja paprika.
- Kuullota perunoita pannulla rasvassa. Lisää joukkoon haluamaasi mausteseosta.
- Riko kananmunat kulhoon ja vatkaa rikki niiden rakenne. Lisää joukkoon mausteseosta ja sweet chili -kastiketta.
- Lisää pannulle pilkottu paprika ja jatka kuullotamista. Perunoihin ja paprikoihin saa tulla vähän väriä. Lisää halutessasi vielä esimerkiksi valkopippuria ja mustapippuria.
- Lisää kananmunien joukkoon kermaa ja vichya. Kuohkeuta munamassa halutessasi vatkaamalla sitä hetken sauvasekoittimella.
- Kaada massa pannulle perunoiden ja paprikoiden päälle. Anna munakkaan hautua kypsäksi matalalla lämmöllä noin 10 minuutin ajan.
- Kun munakas on hyytynyt valmiiksi, laita pannun päälle iso lautanen ja kumoa munakas pannulta lautaselle.
Vinkki! Janne käytti omaa mauseseostaan munakkaan valmistamiseen. Se sisältää suolaa, sipulia, valkosipulia, chiliä, basilikaa, ruohosipulia, mustapippuria, maustepippuria, kirveliä ja persiljaa. Voit kuitenkin korvata mausteseoksen jollain muulla mausteseoksella, tai käyttää osaa seoksessa mainituista mausteista oman makusi mukaan.
